Sanni nappasi hurmaavia kuvia Shirlystä – yllättävä huomio syksyn alusta

Sanni nappasi hurmaavia kuvia Shirlystä – yllättävä huomio syksyn alusta

Shirly kertoo havainneensa muutoksen kaduilla.

Mainos
Mainos päättyy

Monet ovat muistutelleet sosiaalisessa mediassa siitä, että meneillään oleva elokuu lasketaan yhä kesäkuukaudeksi. Shirly Karvinen kuitenkin ilmoittaa tehneensä syksyn saapumisesta kertovan huomion.

Shirly jakoi Instagram-tililleen kuvia, joiden hän kertoo olevan kumppaninsa Sannin ottamia. Shirly kehaisee kultaansa sanoen, että tämä on vuosien aikana kehittynyt "aika hyväksi kuvaajaksi".

Kuvat ovatkin varsin onnistuneita; Shirly kyykkii niissä jalkakäytävän nurkalla farkkuasussa.

Kuvatekstissä Shirly kuitenkin kertoo, että muutos katukuvassa ja autoilussa on tuonut ilmi nytkähdyksen kesästä syksyä kohti, ja kertoo huomionsa riskeistä huolimatta.

Mainos
Mainos päättyy

Mä tiedän, et nyt saa vihan niskoillee jos kehtaa puhuu viel syksystä, mut sanon silti. Ihmiset on takas kaupungissa ja parkkipaikoista taistelu on alkanu taas, varma syksyn merkki, hän tiedottaa.

Kesälomien aikaan ja etenkin heinäkuussa Helsingin keskusta onkin vaikuttanut huomattavasti tavallista autiommalta, ja tyhjiä parkkiruutujakin on ollut katujen varsilla. Mökeiltä palanneet kaupunkilaiset ovat nyt vallanneet kadut tienvarsiparkkeineen takaisin käyttöönsä.

Myös Shirly kertoo palanneensa kesän lomilta ja riennoilta takaisin töiden pariin. Pelkkää arkista puurtamista ei kuitenkaan ole vielä tiedossa, sillä Shirlykin on tulevana viikonloppuna lähdössä nauttimaan Helsingin Flow festivalista.

Shirly paljasti aloittaneensa syksyyn valmistautumisen jo heinäkuun puolivälin jälkeen. Tuolloin hän kävi kampaajalla laitattamassa hiuksensa valmiiksi tulevaa Bachelor -kautta varten.

 Täs on onneks kesää jäljellä vaikka tukka on valmis syksyyn, Shirly kiitteli.

Mainos
Mainos päättyy
Shirly, Sanni ja heidän pikkuiset koiransa ovat kesän aikana viihtyneet myös yhteisillä lenkeillä.
Shirly, Sanni ja heidän pikkuiset koiransa ovat kesän aikana viihtyneet myös yhteisillä lenkeillä.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan