Sanna Marin reissaa taiteellisissa tunnelmissa - inspiroiva kirjoitus

Sannan matka on suunnannut tällä kertaa Berliiniin.
Ex-pääministeri Sanna Marin on ahkera matkustelija, ja viimeisin matkustuskohde on Saksan pääkaupunki Berliini. Taiteen ja kulttuurinkin saralla merkittävässä kaupungissa sijaitsee yksityinen nykytaiteen kokoelma Boros, jossa Sannakin vieraili Gallery Weekendin eli galleriaviikonlopputapahtuman aikana.
Sanna aloitti taiteellisten tunnelmien jakamisen Instagram-tarinoihinsa jo lauantaina (27.4.), kun hän alkoi jakamaan kuvia gallerian taideteoksista. Sannan mieleen oli esimerkiksi mielikuvituksellinen kello, jossa viisareiden sijaan liikkui tausta.
Lisäksi tiensä hänen tarinoihinsa löysi esimerkiksi keskisormea kuvaava patsas, monet muotokuvat sekä heiluvia lamppuja esittelevä installaatio. Sanna ei kuviensa yhteydessä kertonut taideteoksista tarkempia tietoja eikä sitä, miksi juuri ne puhuttelivat häntä.

Galleriapäivän lomassa Sanna ehti poseeraamaan myös perinteisessä peiliselfiessä; yleisen vessan käsienpesutilassa otetussa kuvassa näkyy, että Sanna on valinnut jalkaansa luottohousunsa eli tumman pillifarkut, ja yläosa koostuu minitopista ja kimaltavasta, kauluksellisesta takista.
Reissun päältä tarttui ex-pääministerin matkaan myös kirja. The Creative Act: A Way of Being on musiikkituottaja Rick Rubinin käsialaa, ja sen kuvaillaan auttavan ihmisiä pääsemään yhteyteen luovuutensa lähteeseen. Sanna jakoi erään pätkän tekstiä myös tarinoihinsa.
- Kun työssä on viisi virhettä, se ei ole vielä valmis. Kun siinä on kahdeksan virhettä, se saattaa olla, lukee Sannan jakamalla sivulla vapaasti suomennettuna.
Sannan reissatessa on hänen ja ex-puoliso Markus Räikkösen lapsi saanut viettää laatuaikaa isänsä kanssa. Ahkerasti Instagram-tarinoitaan päivittävä Markuskin on lisännyt viikonloppukuulumisiaan seuraajiensa nähtäville.
Markus on päässyt viikonlopun aikana esimerkiksi leikkipuistoon nauttimaan kahvikupposesta kevätauringossa. Sunnuntaiaamuna hän puolestaan kuunteli suosikikseen kuvaamaansa markkinointikirjaa All Marketers Are Liars (suom. kaikki markkinoijat ovat valehtelijoita).