Sanna Marin lensi taas Berliiniin – mitä ihmettä hänen päivityksissään on?

Sanna Marin lensi taas Berliiniin – mitä ihmettä hänen päivityksissään on?
20240217, Espoo. Emma Gaala 2024. Kuvassa Sanna Marin.

Entisen pääministerin solmukuva voi hämmentää.

Mainos
Mainos päättyy

Entinen pääministeri Sanna Marin on taas tien päällä, tällä kertaa Berliinissä.

Sanna julkaisi viimeksi maaliskuun lopulla materiaalia Saksasta. Tuolloin hän oli reissussa tyttärensä kanssa ja kevät oli saapunut kaupunkiin.

Sanna julkaisikin materiaalia matkalta jopa ilman tavaramerkiksi muodostunutta nahkatakkiaan, sillä sää oli niin lämmin.

Mainos
Mainos päättyy

Solmuja ja tauluja

Nyt hän on jälleen Berliinissä. Sanna päivitti asiasta Instagram-tarinaansa. Tarinat ovat nähtävillä vuorokauden ajan niiden julkaisusta.

Tarinassa näkyy erikoisia muodostelmia, jotka ovat taideteoksia. Ensimmäisessä kuvassa näkyy solmuinen seinällä roikkuva mykkyrä, joka on sinisen sävyinen.

Mykkyrä on Nicole Ondren keramiikkaluomus, josta on tehty näyttävä kiiltävällä pinnalla. Vastaavanlaisia teoksia on nähtävillä taiteilijan sometilillä.

Seuravassa Sannan päivityksessä koreilee värikäs taulu, kolmannessa mustavalkoinen kuvio.

Sannan tarinasta paljastuu, että hän on Gallery Weekend Berlin -tapahtumassa, joka kestää tämän viikonlopun ajan. 

Mainos
Mainos päättyy

Vielä hän ei ole kertonut, kenen kanssa hän on reissussa tällä kertaa.

Vastikään Sanna räväytti yhteiskuvalla Yhdysvaltojen entisen presidentin Barack Obaman kanssa. Mustavalkokuva sai paljon huomiota mediassa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan