Sampo Kaulanen paljastaa: Näin aion äänestää eduskuntavaaleissa!

Sampo Kaulanen
Mainos
Mainos päättyy

Seiskan sivuilla bloggaava kyläkauppias Sampo Kaulanen käsittelee tuoreimmassa blogipäivityksessään lähestyviä eduskuntavaaleja.

Sampo kertoo kirjoituksessaan mielipiteitään politiikasta sekä siitä, millä perusteilla hän tekee valinnan siitä, ketä hän aikoo tulevissa vaaleissa äänestää.

Sampo Kaulanen tilittää entisestä, viinan höystämästä elämästään: "Morkkiksissa sitä mietti joka kerta että nyt isken korkin kiinni ja alan elämään järkevämpää elämää”

Sampo kritisoi kirjoituksessaan valtapuolueita ja vanhoja kansanedustajia, koska Sampon mukaan kaikki eivät ole pysyneet nykyajan muutoksissa kärryillä.

- Sosiaalinen media, e-sportit, ilmastonmuutos ja millennium-sukupolven täysi-ikäistyminen tuovat uusia haasteita. Ymmärtävätkö vanhat edustajat nämä muutokset? Tuskin, koska nyt mennään semmoista vauhtia uuteen aikaan, että voi hyvää päivää, Sampo kirjoittaa blogissaan.

Mainos
Mainos päättyy

- Minusta muutos on aina hyväksi ja varsinkin silloin, kun ajan henki on sellainen, että tarvitaan radikaalejakin tekoja.

Sampo Kaulanen löysi avun uniongelmaansa: ”Seksielämä luistaa paremmin!”

Sampolla onkin ajatus olemassa, minkälaista ehdokasta hän aikoo äänestää vaaleissa.

- Minun päätökseen vaikuttavat luontoarvot, yksilön vapaus ja liberaalit ajatusmallit. Tämän lisäksi vaakakupissa painaa ehdokkaan tämän päivän tietämys.

tuoreesta blogipäivityksestä

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan