Salatut elämät -tähti Pete Lattu provosoitui – ”Kannatti lähteä kunnallispolitiikkaan”

Pete Lattu
Mainos
Mainos päättyy

Käynnissä oleva ympäristökatastrofi on saanut Salatuista elämistä tutun Pete Latun, 42, tekemään omassa elämässään ruohonjuuritason valintoja, joilla voi pienentää hiilijalanjälkeä.

Pete asuu perheineen maalla Porvoon Ilolassa, jossa viljele kasviksia kotitarpeiksi. Lisäksi hän on mukana kunnallispolitiikassa vihreiden edustajana.

– Lähdin kunnallispolitiikkaan, kun provosoiduin aikoinaan kylällämme alkaneesta taistelusta koulumme säilyttämiseksi, Pete kertoo.

Nakuilua puutarhassa! Salatut elämät -sarjan suosikkinäyttelijä Pete Lattu juhlistaa suosikkiteemapäiväänsä ilkosillaan: "Vapusta viis"

Mainos
Mainos päättyy

Pete valittiin Porvoon valtuustoon vuonna 2017. Viime vuonna hän ylsi varavaltuutetuksi ja istuu sivistysvaliokunnan jäsenenä.

– Kyläkoulu on edelleen pystyssä ja toimii, joten sikäli kannatti lähteä kunnallispolitiikkaan, Pete iloitsee.

– Sinänsä poliittinen vaikuttaminen on aikamoista vääntämistä ja vänkäämistä, hän myöntää.

Pete on ollut kunnallispolitiikassa jo  vuodesta 2017. – Aika-moista vääntämistä ja vänkäämistähän se on.
Pete on ollut kunnallispolitiikassa jo  vuodesta 2017. – Aika-moista vääntämistä ja vänkäämistähän se on.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan