Katso logo

Ensitreffit alttarilla -Matin taustat paljastuivat

Ensitreffit alttarilla -Matin taustat paljastuivat
Kumppaniltaan Matti toivoo loputtomia mielenkiintoisia keskusteluita.

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa nähtävä Matti Toivonen on tunnettu muusikko.

Mainos
Mainos päättyy

Espoolainen Matti Toivonen, 41, pariutui Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa hänelle morsiameksi valitun Elisan kanssa. Matin kerrotaan ohjelman esittelyssä olevan musiikkialan moniottelija.

Videohaastattelussa Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntijat:

Matti on esitelty levy-yhtiö Warner Musicin sivuilla vuonna 2022 artistilupaus Toivosena, jonka musiikin kerrotaan yhdistelevän koskettavia lyriikoita ja melankolista soundia. 

Hänen kerrotaan olevan Orimattilasta kotoisin oleva, Mökkitie Recordsin listoille alun perin yhytetty laulaja-lauluntekijä, joka on julkaissut useita singlejä. Hän sanoittaa ja säveltää biisinsä itse. Vaikutteita hän on ottanut muun muassa Eppu Normaalilta ja Leevi and the Leavingsiltä.

Mainos
Mainos päättyy

Matin Instagram-tililtä selviää, että hän on tehnyt kappaleita myös muille artisteille. Hän on muun muassa Arttu Wiskarin Minna-biisin takana.

Elisan ja Matin ensikohtaaminen oli varovaisen innostunut ensimmäisessä jaksossa.
Elisan ja Matin ensikohtaaminen oli varovaisen innostunut ensimmäisessä jaksossa.

Podcast-juontaja

Matti on juuri julkaissut uuden oman kappaleen. Sama liverrys kuullaan myös hänen ja Elisan hääjaksossa. Matti esittää biisin Ikuisuus on liian pitkä matka olla yksin häiden yhtenä ohjelmanumerona säestäen itseään kitaralla.

Lisäksi hän on tehnyt HesaÄijän eli Marios Kleovouloun kanssa podcastia. Marios nähtiin myös Matin ja Elisan tv-häissä.

Sinisillä hiuksillaan Elisaa aluksi shokeerannut Matti nähdään uuden biisinsä videolla siilitukkaisena, joten räväkkä hiustyyli vaikuttaa olevan historiaa. Vanhemmista somejulkaisuista käy ilmi, että hänellä on ollut joskus myös kirkuvan punaiset hiukset. Myös blondia ja brunettea väritystä löytyy.

Mainos
Mainos päättyy

Matilla on hääjuhlassakin nähdyt kaksi tytärtä, jotka alkavat olla jo aikuisia. Ohjelmassa on tullut ilmi, että hän on ollut sinkkuna muutaman vuoden.

Somessa hullaannuttiin

Ensitreffit alttarilla -jaksossa Elisa-vaimoke kommentoi, ettei ainakaan alkuun tuntenut vetovoimaa sulhoansa kohtaan, minkä hän arveli olevan hyvä asia. Sosiaalisessa mediassa Matti on puolestaan herättänyt kovastikin ihastusta. Esimerkiksi anonyymissä viestipalvelu Jodelissa on hehkutettu miestä.

– Rakastan Mattia ja sen tyttöjä! Haluisin vaan mennä asumaan niille, tekemään musaa ja syömään kasvisruokaa. Oon heteromies, eräs jodlaaja sanailee.

– Matti on ihana! Siis toi sen puhetyyli ja hymy, toinen hehkuttaa.

Mainos
Mainos päättyy

– Ilmoittaudun jonoon, jos Matti ei kelpaa Elisalle.

– Matti vei jalat alta heti kasvojenpiirteillään ja kommunikoinnillaan.

– Matista jäi mulle kyllä tosi hyvä fiilis.

– Tykkään Matin leikkisästä huumorista ja noh, nähdyn perusteella lähes kaikesta hänessä.

Ensitreffit alttarilla torstaisin MTV3:lla ja MTV Katsomossa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan