Salatreffit kahden kaunottaren kanssa! Markus Räikkösen villi naisruletti pyöri Helsingin yössä – kuvat

Markus on ottanut ilon irti poikamiespäivistään.
Väistyvä pääministeri Sanna Marin, 37, ja Markus Raikkönen, 37, ilmoittivat toukokuun alussa hakevansa avioeroa vuosien yhteiselon jälkeen. Päätös oli odotettu, sillä molemmat olivat jo pitkään viihtyneet kosteiden illanviettojen yhteydessä muiden kuin oman aviopuolison seurassa.
Seiskalle kantautuneiden tietojen mukaan erokohun laskeuduttua erityisesti Markus on ottanut ilon irti poikamiespäivistään. Sisäpiirilähteiden mukaan Markuksesta on kuoriutunut todellinen sutinaseppo.
Sanna Marin palasi Suomeen rytinällä - Markuksen pullistelukuva kalpenee
Toukokuun lopulla Seiska sai vahvistusta sille, että Markus todellakin pyörittää vauhdikasta naisrulettia. Hän oli nimittäin varannut eräänä maanantai-iltana Helsingistä hotellihuoneen, minne vei peräti kaksi kaunotarta samaan aikaan.

Lue lisää: Markus Räikkösen villi naisruletti paljastui: kahden naisen kanssa hotellihuoneeseen
Seiskan paparazzi bongasi Markus Räikkösen myöhään maanantai-iltana Helsingin keskustassa sijaitsevan hotelli Mestarin edustalta. Poikamaisesta virneestä päätellen Markus oli niin sanotusti jännän äärellä, kun hän näpytteli innostuneena kännykkäänsä.
Seuraavaksi Markus singahti sisälle hotelliin ja kävi hakemasta vastaanotosta avaimen. Käytyään yläkerroksissa hän palasi tukka suittuna aulabaariin.

Lue lisää: Näin villiä naisrulettia pyörittävä Markus Räikkönen purki jännitystä – kuva
Kaappasi heti kainaloon
Pienen odottelun jälkeen Markus singahti vauhdilla ulos hotellista paikalle kurvanneen taksin luokse. Autosta nousi ylös tumma kaunotar, jonka Markus nappasi heti hanakasti kainaloonsa. Vanavedessä purjehti näyttävä vaaleaverikkö.

Kolmikko siirtyi hotellin baariin, missä he ryhtyivät drinksuttelemaan. Tunnelma muuttui pian hilpeäksi. Pian tämän jälkeen kolmikko siirtyi Markuksen hotellihuoneen puolelle. Paparazzi havaitsi, ettei kolmikko tullut pitkään aikaan ulos huoneesta.

”Markus vihjaili”
Seiska sai selville Markuksen kainalossa viihtyneen tumman kaunottaren henkilöllisyyden. Nimettömänä pysyttelevä daami vahvistaa Seiskalle, että ilta oli edennyt hotellihuoneeseen.
– Markus oli aika villillä tuulella, sillä hän ryhtyi vihjailemaan kaikenlaista, nainen kertoo Seiskalle.

Lue lisää: Markus Räikkönen vokotteli naisia saunassa – öiset kuvat Seiskassa!
Vähensi vaatetustaan
Neitojen ystävällisesti kieltäytyessä siirtyi seurue yön pikkutunneilla taksilla naisen kotiin.
– Markuksen vihjailut jatkuivat asuntoni saunaosastolla. Markus vähensi vaatetustaan ja ehdotti, että olisimme menneet kylmään saunaan kolmistaan. Kieltäydyimme tällaisista triplasutinoista, nainen muistelee.
Naisen mukaan Markus vaikutti pettyneeltä illan etenemiseen.
– Markus päätti lopulta lähteä kotiin.
Seiska ei tavoittanut Markusta kommentoimaan.