Salakuvat rapakuntoon itsensä ryypiskelleestä Vesa Keskisestä: ”Kyläkauppiaan puheissa Honorista tuli Amor!”

Seinäjoen rautatieasemalla kuului viime lauantaina kummia. Tai ei oikeastaan kummia, vaan pikemminkin tutun kuuloista mongerrusta.
– Tunnistin heti äänestä, että kyseessä oli itse kyläkauppias, lakeuksilta juorutaan Seiskalle.

Kaverinsa kanssa asemalla istuskellut silminnäkijä sai pian vahvistuksen kuulohavainnolleen, kun Tuurin kyläkauppias Vesa Keskinen ilmestyi näkyviin.
Seinäjoen rautatieasemalta raportoivan silminnäkijän mukaan Vesa oli selvästi viihteellä, vaikka tapahtumahetkellä kello ei ollut vielä edes puoltapäivää.
– Hän saapui asemalle yhdentoista aikaan, ja jo silloin konjakki näytti maistuvan. Vesa myös vastaili joidenkin nuorten kyselyyn ja vaikutti olevan huppelissa, Seiskalle supatellaan.

Jotain kuuluisan kyläkauppiaan mielentilasta kertoo sekin, että hän sekoitti kiinalaisen matkapuhelinvalmistajan italian kielen sanaan.
– Vesan puheissa matkapuhelinmerkki Honorista tuli amor. Hän sanoi, että sellaisen Amor-puhelimen hän voisikin ostaa vaimolleen!
Silminnäkijöiden mukaan juhlatuulella ollut Vesa onnistui kaikesta huolimatta nousemaan Helsinkiin vievään junaan. Mitä ilmeisimmin iloliemi maistui myös raiteilla, sillä myöhemmin samana päivänä humalatila oli yltynyt liiallisuuksiin.
Helsinki-Vantaan lentokentältä juorutaan, ettei Vesaa päästetty Pekingin-lennolle turhan tuhdin humalatilan takia.
Tämän Vesa Keskinen oppi 13 päivän ryyppyputkestaan: Kiikkustuolissa avaan 10 000 euron samppanjan!
– Tämä on varma tieto. Vesaa ei kelpuutettu lennolle, koska hän oli liian kännissä, kiitoradan tuntumasta kerrotaan.
Koneesta käännyttämisestä kertoi ensin Iltalehti.
Tarina ei kuitenkaan kerro, miksi Vesa oli viihteellä ja miksi hän mieli Kiinan pääkaupunkiin. Seiska ei useista yrityksistä huolimatta onnistunut tavoittamaan kyläkauppiasta kommentoimaan.