Sairaus vei tangofinalisti Katja Karisukin itsetunnon: Kauhistelin, etten voi tämän näköisenä mennä yleisön eteen
Katja on elättänyt itsensä musiikin parissa jo 25 vuotta.
Ypäjällä asuva pitkän linjan musiikkiammattilainen Katja Karisukki, 48, tulee vieraitaan vastaan upean omakotitalonsa verannalle. Aikoinaan pitkistä, hulmuavista hiuksista tunnettu laulaja on nyt kalju.
Harvinaisesta autoimmuunisairaudesta alopecia universalisista kärsivältä Katjalta on lähtenyt kaikki ihokarvat hiuksia, kulmakarvoja ja silmäripsiä myöten. Upeasti meikattu nainen on kuitenkin kaunis kuin veistos.
– Sairauden salailu ja itseäni vastaan taistelu vei vuosikausia. Käytin peruukkeja, auringonpaisteen kanssa kilpaa sädehtivä Katja kertoo.
Tultuaan sairautensa kanssa kaapista hän on lopulta sinut itsensä kanssa.
– On kuin iso taakka olisi pudonnut pois selästäni.
Lue lisää: Tangofinalisti Katja Karisukki lopetti vuosien salailun – ”Kuin iso taakka olisi pudonnut pois selästäni”
Päälaelle ilmestyi kaljuläikkiä
Katja on elättänyt itsensä musiikin parissa jo 25 vuotta. Laulukeikkojensa lisäksi hän on tuttu monista laulukilpailuista ja voitti muun muassa kansallisen Laila ja Olavi -laulukilpailun naisten sarjan 2018. Samana vuonna hän pääsi tangokilpailujen semifinalistiksi.
Katja säveltää ja kirjoittaa laulunäytelmiä sekä tarjoaa laulu- ja esiintymisvalmennusta. Kuuluupa repertuaariin myös lapsille musisoiva hevoshahmo Kuutoskoni.
– Olen ammatiltani huonekalupuuseppä, mutta minulla on esiintyvän taiteilijan luonne.
Mennään ajassa taaksepäin kaksitoista vuotta. Tuolloin laulaja huomasi outoja muutoksia hiuksissaan.
– Päälaelle muodostui pieniä pälvikaljuläikkiä. Kävin lääkärissä ja sain hoidettua läikät kortisonilla niin, että hiukset alkoivat kasvaa takaisin. Asia pistettiin stressin piikkiin.
Kolmisen vuotta myöhemmin ongelma palasi entistä voimakkaampana.
– Hiuksia alkoi lähteä jo tupoittain. Pelästyin. Halusin tehdä uraa esiintymällä, ja samalla kauhistelin, että enhän minä tämän näköisenä voi mennä yleisön eteen.
Katja kipuili asian kanssa ja turvautui peruukkeihin.
– Kukaan lähipiiristäni ei vielä tiennyt sairaudestani.
Sairauteeni ei kuole
Myöhemmin autoimmuunisairaus paheni, ja Katja menetti hiusten lisäksi kaikki muutkin ihokarvat ripsiä ja kulmia myöten.
– Silloin sairaus iski henkiseen puoleen. Mietin, että miten tässä oikein käy ja voinko enää tehdä esiintymistyötäni.
Sairauden salaaminen oli työlästä. Hän esiintyi lavakeikoilla ja teatterissa ja laitteli peruukkiaan aina muilta salassa. Katja myös haki lisää tietoa yksityislääkäriltä.
Tieto, ettei sairaus ole kuolemaksi helpotti. Itsetunto oli kuitenkin mennyttä.
– Kotona katsoin peiliin ilman peruukkia ja meikkejä, ja sieltä tuijotti takaisin tuntematon muukalainen. Jouduin rakentamaan kasvoni joka päivä meikeillä tyhjästä uudelleen, ihan kuin olisin luonut takaisin eloon.