Tangofinalisti Katja Karisukki lopetti vuosien salailun – ”Kuin iso taakka olisi pudonnut pois selästäni”
Tultuaan sairautensa kanssa kaapista hän on lopulta sinut itsensä kanssa.
Ypäjällä asuva pitkän linjan musiikkiammattilainen Katja Karisukki, 48, tulee vieraitaan vastaan upean omakotitalonsa verannalle. Aikoinaan pitkistä, hulmuavista hiuksista tunnettu laulaja on nyt kalju.
Harvinaisesta autoimmuunisairaudesta alopecia universalisista kärsivältä Katjalta on lähtenyt kaikki ihokarvat hiuksia, kulmakarvoja ja silmäripsiä myöten. Upeasti meikattu nainen on kuitenkin kaunis kuin veistos.
– Sairauden salailu ja itseäni vastaan taistelu vei vuosikausia. Käytin peruukkeja, auringonpaisteen kanssa kilpaa sädehtivä Katja kertoo.
Tultuaan sairautensa kanssa kaapista hän on lopulta sinut itsensä kanssa.
– On kuin iso taakka olisi pudonnut pois selästäni.
Kohuttu Heikki Koskelo putosi yllättäen tangofinaalista: "Pettymys"
Päälaelle ilmestyi kaljuläikkiä
Mennään ajassa taaksepäin kaksitoista vuotta. Tuolloin laulaja huomasi outoja muutoksia hiuksissaan.
– Päälaelle muodostui pieniä pälvikaljuläikkiä. Kävin lääkärissä ja sain hoidettua läikät kortisonilla niin, että hiukset alkoivat kasvaa takaisin. Asia pistettiin stressin piikkiin.
Kolmisen vuotta myöhemmin ongelma palasi entistä voimakkaampana.
Katja menetti hiusten lisäksi kaikki muutkin ihokarvat ripsiä ja kulmia myöten.
Sairauden salaaminen oli työlästä. Hän esiintyi lavakeikoilla ja teatterissa ja laitteli peruukkiaan aina muilta salassa.
Eräältä kesälavakeikalta palatessaan Katja teki suuren ratkaisun.
– Oli todella kuuma, ja peruukki hiosti. Päätin ottaa sen pois ja kerroin bändini Fernandan pojille, mistä oli kysymys. He ottivat asian yhtään kauhistelematta, ja olin todella huojentunut.
Vuonna 2020 hän otti seuraavan askeleen ja näytti salaisuutensa silloiselle näytelmäporukalle.
– Sain kaikilta lämmintä tukea. Alkoi itää ajatus, että tulisin asian kanssa julkisuuteenkin.
Kyösti Lindeman putosi yllättäen tangofinaalista – Janica-rakas tuki yleisössä
Haluan olla esikuva
Tänä vuonna Katja kilpailee Seinäjoen Tangofinaalissa.
– Olen onnellinen voidessani mennä estradille omana itsenäni enkä piilossa peruukin takana. Sairaushan ei ole vaikuttanut lauluääneeni tai esiintymiseeni.
Katja haluaa olla esikuva kaikille, jotka kamppailevat mitenkään vastaavan ongelman kanssa.
– Tahdon antaa kasvot sairaudelleni ja rohkaista sairastuneita tulemaan omana itsenään esiin ja lähtemään eteenpäin.
Katja on saamastaan kotipuolen tuesta mielissään. Jos tangovoitto tulee, suunnitelmat ovat nimittäin selvät.
– Tarjoan koko Ypäjälle ja Seiskan reportterille ja kuvaajallekin muhkeat kakkukahvit!