Sairaus kaatoi sänkyyn! Anna Puuta piinaa sitkeä tauti - vauva lohduttaa puhetaidoillaan

Anna Puu
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Anna Puu harmitteli sairastumistaan Instagram-tilillään maanantaina (3.1.). Hän kertoo joutuneensa perumaan Turkuun suunnitellun kuvausreissunsa, sillä perhettä piinannut tauti kaatoi hänet sänkyyn. Anna on jakanut kuvan, jossa hän pötköttelee sängyllä vauvansa kanssa.

- Ilmeisesti oli mun vuoro sairastua (taas). Eilen kävin koronatestissä, mutta tää taitaa tuloksesta päätellen olla sitä samaa tautia, joka meillä on jo kertaalleen kiertänyt. Keskiviikkona uusi yritys! Anna kirjoittaa.

Anna Puu pöyristyi Seiskaan tulleista vinkeistä: "Toi on ihan paskanjauhantaa!"

Hän on lisännyt päivitykseensä aihetunnisteen "vuoteenoma".

Mainos
Mainos päättyy

Anna kertoo päivityksessään myös poikavauvansa kuulumisia.

- Mieltä lämmittää kuitenkin se, että vauva oppi sanomaan "äiti" . Luulis jo sillä paranevan, Anna kirjoittaa.

Annan ja tuottajapuolisonsa Jukka Immosen poika syntyi toukokuussa 2021. Vesseli on siis oppinut sanomaan "äiti" reilun seitsemän kuukauden ikäisenä.

Tältä näyttää Anna Puun harvoin julkisuudessa nähty mies

Annalla on ennestään vuonna 2010 syntynyt tytär exänsä kanssa. Jukan kanssa Anna on ollut yhdessä syksystä 2016 lähtien.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan