Saija Tuupanen paljastaa: Näin rakkaus Sami Hedbergiin roihahti – ”Piti tavata jo 15 vuotta aiemmin!”

Vuoden 2003 tangokuningatar Saija Tuupanen, 38, kävi kesällä 2018 treffeillä stand up -koomikko Sami Hedbergin, 39, kanssa turkulaisessa rantaravintolassa.
– Meidänhän piti tavata jo 15 vuotta aiemmin yhteisen ystävän järjestämillä sokko-treffeillä, mutta ne eivät koskaan toteutuneet. Sen jälkeen törmäilimme vuosien varrella samoilla keikoilla ja moikkailimme satunnaisesti, Saija muistaa.
– Vasta niillä Turun-treffeillä tapahtui jotain, ja kaikki tuntui hirveän luonnolliselta. Voisi jopa sanoa, että uskon jollain lailla johdatukseen.
Kuvat kotitilalta Seiskassa! Saija Tuupanen avoimena rakkaudesta: Sami Hedberg on nallekarhuni!
Nyt yhteistä taivalta on takana puolisentoista vuotta.
– Myönnän kyllä, että joka aamu on ihana herätä, kun saan olla niin onnellinen! Meillä on ollut taianomaisia hetkiä, joista olen nauttinut täysillä. Nautin nimenomaan yksittäisistä hetkistä, hyvistä fiiliksistä ja monista nauruista.
Vaikka Sami tunnetaan yhtenä Suomen ykköskoomikoista, pelkästä hulvattomasta huuliveikosta ei ole suinkaan kyse.
– Minulle hän on vain Sami, ihan omana itsenään. Minulta kysellään jatkuvasti, onko meillä koko ajan hirveän hauskaa yhdessä. Arkemme on ihan samanlaista kuin kaikilla muillakin. Toki hän saa minut nauramaan, mutta niinpä minäkin saan hänet!