Saara Aallolta ihania uutisia

Saara on innoissaan ja uskoo, ettei voi nousta lavalle itkemättä.
Laulaja Saara Aalto, 36, iloitsee uuden edessä.
Saara hehkuttaa uutistaan Instagram-julkaisussaan, jossa hän poseeraa hymy huulillaan. Laulajalla on kerrottavaa faneilleen.
– Ihania uutisia. Sunnuntaina saa TV-ensiesityksensä yhden maailman kauneimman joululaulun suomenkielinen versio… jonka mää olen kääntänyt. Eli siis mitä??? hän kirjoittaa.
Lupa saatu
Saara on kertonut aiemmin olleensa hyvin tykästynyt My Grown Up Christmas List-joulubiisiin. Tästä syytä hän myös käänsi kappaleen suomen kielelle. Saara teki päätöksen siitä, että laulaa kappaleen myös tulevalla joulukiertueellaan.
Artisti ei kuitenkaan tiennyt, voiko hän tuosta vain tehdä käännöskappaleita ja esittää sitä, vai onko niiden pyydettävä erillinen lupa.
– Sain tietää, että minulla tosiaan on lupa esittää tätä kappaletta suomeksi. Olen NIIIN innoissani tästä, että aion esittää kappaleen teille tämän viikon sunnuntaina MTV:n Huomenta Suomi- lähetyksessä kello 10.
Saara Aallon joulukiertue maksaa 100 000 euroa – ottavat Merin kanssa ison riskin: "Tuleeko kukaan?"

Itku tulee
Saara muistuttaa, että luonnollisesti jouluinen biisi kuullaan myös hänen kiertueellaan.
– Tämä kappale on niin tärkeä ja merkityksellinen juuri tähän maailman hetkeen, ettei sitä voi itkemättä laulaa. En malta odottaa, että kuulette biisin sunnuntaina telkusta, hän vielä hehkuttaa.
Laulaja Saara Aalto on nähty paitsi Iso-Britannian X Factor-kisassa vuonna 2016 myös Suomen euroviisuedustajana vuonna 2018.
Saara Aalto avoimena lapsuudestaan: Kotona kuunneltiin vain yhtä artistia