fbq
Brad Pitt

Ruumismaisella olemuksellaan järkyttäneeltä Brad Pittiltä shokkivihjaus: "Mitä tästä osiosta tulee?"

Hollywood-komistus Brad Pitt, 58, shokeerasi vastikään fanit näyttäydyttyään GQ:n haastattelun kuvissa tunnistamattomana ja kovin huonovointisen näköisenä.

Lehden sosiaalisessa mediassa julkaisemat kuvat tulvivat järkyttyneiden ihailijoiden kommentteja.

- Miksi hän näyttää siltä, kuin kuolisi hetkenä minä hyvänsä? seuraajat ihmettelivät.

Brad Pittin tuoreet kuvat järkyttävät: "Näyttää kuin kuolisi hetkenä minä hyvänsä"

Samaisessa haastattelussa tähti vihjaa, että hänen työnsä näyttelijänä vetelee viimeisiään.

- Koen eläväni urani viimeistä osuutta, 80-luvulla valkokankaille astunut Brad kertoo.

Komistus myös myöntää pohtivansa tarkkaan, mitä polkua hän haluaa kulkea uransa viimeisessä vaiheessa.

- Mitä tästä osiosta tulee, ja miten haluan suunnitella sen? hän pohtii ääneen.

Brad Pitt
Heiluttaako Brad hyvästit näyttelijänuralleen?

Brad Pitt joutui pyörätuoliin - paparazzikuvat leviävät netissä

Uran mahdollinen päättyminen on elokuvaintoilijoille ja filmifanaatikoille todellinen suru-uutinen. Brad on ihastuttanut koko maailman lukuisten rooliensa myötä. Hänet muistetaan esimerkiksi elokuvista Fight Club, Ocean's Eleven, 12 apinaa, Seitsemän ja Kunniattomat paskiaiset.

Brad, Leonardo & Margot
Once Upon a Time in Hollywoodissa nähtiin Bradin rinnalla Leonardo DiCaprio ja Margot Robbie.

Brad voitti parhaan miessivuosan ja näin myös ensimmäisen näyttelijäntyöllään ansaitsemansa Oscarin roolista Quentin Tarantinon vuoden 2019 elokuvassa Once Upon a Time in Hollywood

Tiesitkö?! Brad Pitt on sukua kuningatar Elisabetille – näiden supertähtien suonissa virtaa aatelisverta!

Brad erosi pitkäaikaisesta kumppanistaan Angelina Joliesta, 47, pari vuotta sitten. 

Brangelina
Brangelina kuului taannoin Hollywoodin rakastetuimpiin ja seuratuimpiin pariskuntiin.

Angelinan huhuttiin hakeneen avioeroa Bradin alkoholinkäytön ja temperamenttisuuden takia. Huhujen mukaan Brad käyttäytyi perhettään kohtaan aggressiivisesti alkoholin vaikutuksen alaisena.

Ero Angelina Joliesta syöksi Brad Pittin alkoholismin partaalle - kiittää Bradley Cooperia raitistumisestaan!

Ikoninen Brangelina tuhoutui lopullisesti vuonna 2019, jolloin jo vuonna 2016 vireille laitettu avioerohakemus astui lopulta voimaan. Bradilla ja Angelinalla on kuusi lasta, joista kolme on adoptoitu. Pari tapasi vuonna 2005 Mr. & Mrs. Smith -toimintaelokuvan kuvauksissa, jossa he rakastuivat tulisesti.

Angelina Jolien ja Brad Pittin avioero ei vieläkään virallisesti voimassa: Raju riita rahasta!