Rosanna Kuljun sometauko päättyi - paljastaa nyt, mitä kävi

Rosanna Kulju
Mainos
Mainos päättyy

Somevaikuttaja Rosanna Kulju, 30, ilmoittti 28. marraskuuta jäävänsä ennalta määräämättömäksi ajaksi sometauolle.

Hei kaikki. Tämä vuosi on kaikinpuolin ollut todella hieno, mutta äärimmäisen tapahtumarikas. Nyt tarvitsen happea kunnolla kaikesta, myös täältä. Haluan keskittyä siihen, mikä on mulle oikeasti tärkeintä. (sydän) Nähdään joskus! Rosanna kirjoitti Instagram-tilillään.

Kaksi viikkoa kestänyt sometuslakko on päättynyt, ja Rosanna julkaisikin kahdeksan kuvan päivityksen, jossa hän kertoo, mitä hän sometauon aikana oikein teki ja mikä oli hänelle tärkeää.

Rosanna Kuljun ja kumppanin epäonnekas kauppareissu - tuntematon nainen pelasti hädästä

Kuvasarjasta käy ilmi, että kaunotar on viihtynyt ulkoilman lisäksi myös keittiössä. Jouluiset puuhastelut ovat myös kuuluneet ohjelmaan, ja tekipä neito myös oman piparkakkutalon.

Mainos
Mainos päättyy

Pian sosiaaliseen mediaan palaamisen jälkeen Rosanna haaveili jo uudesta lepohetkestä.

- Oispa minilomalla, Rosanna kirjoitti terassikuvansa yhteyteen.

Rosanna ilmoitti syksyllä lopettavansa Miss Helsinki -kisojen organisoinnin tämän vuoden kisan jälkeen. Rosannan tilalle nimettiin Janna-Juulia Vuorela.

Rosanna Kuljun seuraaja selvisi – Tämä missikaunotar organisoi seuraavat Miss Helsinki -kisat

Arkistovideo: Rosanna Kulju Miss Helsinki 2021 -finaalissa

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Rosanna Kuljun sometauko päättyi - paljastaa nyt, mitä kävi