Rosanna Kulju aiheutti somekohun
Rosannan tuleva Thaimaan matka on saanut arvostelua osakseen.
Somevaikuttaja Rosanna Kulju, 34, on lähdössä uudeksi vuodeksi Thaimaahan.
Rosanna Kulju nauttii arjestaan Oulussa:
Rosanna kertoi tulevasta matkastaan Instagramin tarinat-osiossa tiistaina (2.12.).
– Mä en malta odottaa, että on joulu. Ennen sitä kuitenkin Helsingin asunnon tyhjennys ja Stadi-viikko. Sitten jouluna Rukalle ja sitten lähdetään välipäivillä Thaikkuihin. En malta odottaa! Rosanna intoilee päivityksessään.
Thaimaan matka ei ole itsessään ollut syy somekohun syntymiseen. Tilannetta on sen sijaan mutkistanut Rosannan raskaus.
Rosanna odottaa kumppaninsa kanssa esikoislastaan. Vauvan on tarkoitus syntyä ensi keväänä.
– Jännä kun Rosanna toivonu raskautta niin paljon ja silti lähtee Thaikkuihin vaikka Zika aluetta, eräs keskustelija hämmästelee keskustelupalvelu Jodelissa.
Riski sikiölle
Zikavirus on Aedes-sukuun kuuluvien hyttysten levittämä tauti, joka voi tarttua Terveyskirjaston mukaan ihmisestä toiseen myös seksiteitse. Tämä on kuitenkin harvinaista.
Zikavirusinfektioon liittyy usein esimerkiksi kuume, ihottuma sekä nivel- ja lihaskivut. Tautia esiintyy muun muassa Thaimaassa.
Terveyskirjasto muistuttaa, että virus voi aiheuttaa synnynnäisiä kehityshäiriöitä sikiöille, etenkin jos äiti on saanut infektion alkuraskauden aikana.
– Yhteys zikavirusinfektioon on varmistunut, mutta ongelman yleisyydestä ja riskin suuruudesta raskauden aikana on edelleen erilaisia arvioita.
"Välttelisin"
Rosannan someseuraajat ovatkin ihmetelleet, miten somevaikuttaja uskaltaa riskeerata raskautensa matkan vuoksi.
Useat keskusteluun osallistuneet henkilöt ovat kertoneet peruneensa matkojaan kyseiseen kohteeseen raskauden aikana.
– En haluaisi koko raskautta stressata onko vauva saanut tartunnan vai ei ja onko sen vuoksi kehitysvammainen, eräs ilmoittaa.
– Jos mä olisin raskaana, niin välttelisin kaikkia mahdollisia riskejä ku ruttoo. Ihan todella ihmettelen nyt tätäkin, kun ei tosiaankaan oo ollu pakko lähtee tonne, toinen kirjoittaa.
Rosanna on saanut myös puolustelua osakseen.
– Ehkä se ei tiedä noista riskeistä?
– Mä olin aiemmin reissannut paljon Thaimaassa ilman ongelmia, niin en osannut edes miettiä et Thaimaassa olisi joku virus mikä voi aiheuttaa sikiölle vaurioita. Onneksi lähipiiristä mulle kerrottiin kuitenkin. Ei tollaista välttämättä tiedä.
Rosanna ei ole kommentoinut aihetta somekanavallaan.