
Roope Salminen yllättää tv-ohjelmassa herkällä laululla kasvattiäidilleen Riitta Havukaiselle: "Odotan suurella kauhulla"
MTV3:lla sunnuntaina alkavan suositun Laulu rakkaudelle – Secret Song Suomi -ohjelman toisen tuotantokauden avausjaksossa nähdään alkumetreillä koskettava hetki, kun näyttelijä-laulaja Roope Salminen, 32, esittää kasvattiäidilleen näyttelijä Riitta Havukaiselle laulun Sä teit musta mut.
Kappale julkaistiin perjantaina ja se on kuunneltavissa Spotifyssa.
Seiska tavoitti Roopen kertomaan tilanteesta.
– Itse asiassa tämä on ensimmäinen kerta, kun laulan kappaleessa. Mua jännitti todella paljon laulaa ohjelman nauhoituksissa.
– Odotan suurella kauhulla, onko Suomen kansa mitä mieltä mun laulutaidoista nykyään. Olen treenannut biisiä varten todella paljon, Roope paljastaa Seiskalle.

Vuonna 2015 Roope kilpaili Tähdet, tähdet -laulukilpailussa, jossa hän sijoittui neljänneksi.
– Mä olen saanut laulutaidostani monenlaista palautetta jo Tähdet, tähdet -ohjelmasta saakka. Monet palautteen antajat ovat ihmetelleet, miten mä olen päässyt näin pitkälle mun laulutaidosta huolimatta.
– Etenkin Tähdet, tähdet -ohjelman myötä tuli kritiikkiä ja sielläkin erinäiset tuomarit kommentoivat mun vetoja niin, että ne kommentit olisi voinut vetää vessan pöntöstä alas. No aika kultaa muistot, Roope naurahtaa.
Roope Salminen muuttaa: "Haikealta tuntuu"
Roope on vuodesta 2010 saakka keikkaillut Roope Salminen & Koirat -yhtyeensä kanssa. Yhtye ampaisi kuitenkin vasta vuonna 2016 Madafakin darra -kappaleen myötä suomalaisten tietoisuuteen raketin lailla.
– Meillä on Koirissa tosi taitava laulaja Jon-Jon (Geitel) tai sitten aina joku vieraileva tähti, niin mä en ikinä pääse laulamaan meidän biiseissämme sillä lailla kunnolla.

– Aina, kun mä yritän bänditreeneissä vähän hoilata jotain, niin mulle on tehty hyvin selväksi, että mä olen meidän kahdeksanhenkisen bändin kahdeksanneksi paras laulaja, Roope nauraa.
Viime viikolla Roope paljasti Instagram-seuraajiensa iloksi matkustavansa kuvaamaan uutta ohjelmaa. Sen suuremmin mies ei kuitenkaan avannut matkansa kohdetta ja kuvattavaa ohjelmaa yli 100 000 seuraajalleen.
Roope nähdään myös ensi viikolla ensi-iltaan tulevassa Pohjolan satoa -elokuvassa.
Lisäksi mies nähdään myös mahdollisesti loppuvuodesta ensi-iltansa saavassa Lunastajat-elokuvassa, jossa mies vetää elämänsä ensimmäisen pääroolin.