Rita ja Aki Mannisen suhde on leimahtanut uuteen liekkiinsä lomamatkalla – Ritalta hehkutusta somessa: ”Äiti ja isä ovat taas olleet myös rakastavaisia”

Aki ja Rita
Mainos
Mainos päättyy

Alun perin Temptation Island Suomen eli Temppareiden myötä julkisuuteen nousseet hyvinvointivalmentajat Aki ja Rita Manninen lomailevat paraikaa Donna-tyttärensä kanssa Meksikossa.

Aki Manninen, Rita ja Donna lähtivät luksuslomalle - matka alkoi karusti

Aki ja Rita
Aki ja Rita ovat ennenkin viihtyneet lämpimissä kohteissa.

Seiska uutisoi loppuvuodesta 2021 siitä, että pariskunta oli kokenut suhteessaan vaikeita hetkiä. 

Mainos
Mainos päättyy


- Moni parisuhde kaatuu siihen, ettei sitä jakseta hoitaa. Sen eteen täytyy tehdä töitä, ei suhde itsestään kukoista, Aki muistutti tuolloin.


Aki ja Rita myönsivät myös suoraan, että lapsen syntymän jälkeen seksielämässä on tapahtunut muutos.


– Viime vuonna sitä ei ollut kertaakaan ja tänä vuonna sitäkin hiljaisempaa, Aki vitsaili.


Tilanteeseen on tullut nyt mitä ilmeisimmin muutos etelän lämmössä. Rita nimittäin päivitti eilen lauantaina (26.2.) Instagram-tililleen ajatuksiaan äitiydestä ja vaimona olostaan. Aluksi hän kirjoittaa pitkät pätkät loma-ajatuksistaan äitinä. Lopuksi hän yllättää:


- Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä mainittakoon, että äiti ja isä on taas ollut myös rakastavaisia: parisuhde on todella leimahtanut kuuman auringon alla, Rita kertoo kirjoituksensa loppupuolella.

Rita ja Aki ovat olleet naimisissa vuodesta 2015 ja heillä on pieni Donna-tytär.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Rita ja Aki Mannisen suhde on leimahtanut uuteen liekkiinsä lomamatkalla – Ritalta hehkutusta somessa: ”Äiti ja isä ovat taas olleet myös rakastavaisia”