Reino Nordin päivitti tunnelmiaan 40-vuotissyntymäpäiviensä jälkeen

Reino Nordin
Mainos
Mainos päättyy

Maria-vaimonsa ja lastensa kanssa Espanjasta Suomeen palannut artisti Reino Nordin juhli toukokuussa 40-vuotissyntymäpäiviään.

 

Pyöreät 40 vuotta täyttänyt Reino Nordin juhlisti merkkipäiväänsä lähipiirissä kakkukahvien kera. Lapsien puheensorina ja onnittelulaulu sai artistin miettimään myös tulevia kesäkeikkojaan ja ikääntymistä.

– Viime viikolla tehtiin 6 keikkaa 7 päivän sisään ja sit täytin 40. Ei ainakaan vielä tunnu vanhalta, Reino iloitsi Instagramissa tiistaina.

Mainos
Mainos päättyy

Vaikka Reinon keikkakalenteria on täytetty, hän mainitsee sometarinoissaan, että vielä hänet ehtii palkata esiintymään kesälle. Mies myös kiittää kaikkia fanejaan vuolaasti.

– kiitos ihmiset kun käytte keikoilla arvostan sydämeni pohjasta. Ja kun näki ihanien iloisten ihmisten tulevan keikan jälkeen ostamaan paitaa ja ottamaan kuvia ja nimmareita tuntu että tässä musiikissa kuitenkin on jotain aivan ihanaa ja merkityksellistä. Kiitos ja nähdään toivottavasti jälleen pian, silkkaa rakkautta, mies herkisteli.

Reinolta ilmestyi uusi albumi Kääntöpuolii 5. toukokuuta.

Reino ja Maria Nordin palaavat Suomeen!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan