Reijon, 64, pihalla piilee yllättävä näky – video!
Akaalaiselle alpakkatilalle saapui kertakaikkisen poikkeuksellinen eläinperhe.
Akaalaisen maatilan pihalla kävelee vastaan hymyilevä Reijo Paunu, 64. Kun matka jatkuu talliin asti, odottaa sisääntulijaa yllättävä näky; yhden karsinan oven takaa tapittaa silmiin kenguruperhe.
Äitikenguru Viljonka, isä Vilivonka sekä lapset Välke, Vinka ja Vintiö ovat totutelleet elämään Rockwood Alpacas -tilalla syyskuusta lähtien.
– Kengurut pysyvät vielä verhon takana, kun meille tulee asiakkaita, Reijo kertoo raottaessaan karsinan ovea.
Seiska pääsi tapaamaan vielä arkoja kenguruita, kun niiden ihmisiin totuttelu on vielä vaiheessa. Karsinassa on punaniskakenguruille piilopaikkoja ja joulukuusi, jonka takaa ne kurkkivat vierasta ihmistä ja kameraa.
Videolla kengurut ja tilan muutkin eläimet esittäytyvät.
Pikkukenguru Välke on katraan nuorin. Se syntyi Lapissa toukokuussa, ja nousi jo vanhassa kodissaan julkkikseksi, sillä se on väritykseltään kauttaaltaan valkoinen.
– Albiinokenguruita on arviolta vain yksi 50 000–100 000:sta, Reijo kertoo ylpeänä pikkuisesta Välkkeestä.
Muut kenguruperheen jäsenet ovat "kengurun värisiä", harmahtavan ruskeita.
– Näitä punaniskakenguruita ei ole Suomessa muualla kuin Korkeasaaressa ja täällä meillä, Reijo myhäilee.
Erilaisia luonteita
Välke on vielä arka; se käy vielä äitinsä pussilla juomassa maitoa, vaikka kiinteä ruokakin jo maistuu.
– Sisään pussiin se ei enää mahdu, eikä pääsekään. Siellä kasvaa jo uusi joey, joka syntyy keväällä.
Isä Vilivonka on punaniskakenguruista rohkein; se uskaltaa hakea jo tutulta ihmiseltä herkkuja kädestä, ja sitä saa vähän silittääkin. Vintiö on sekin sen verran rohkea, että se kurkkii vieraita ikkunasta, verhon takaa.
Vasta puolen vuoden ikäinen Välke puolestaan on kenguruperheen leikkisin. Muut tulevat kutsumalla ulkoaitauksesta sisälle, mutta Välke saattaa mennä kiven taakse piiloon.
Reijo kertoo, että kenguruilla ei ole ilmeitä samalla tavalla kuin joillakin eläimillä. Uteliaisuuden kuitenkin huomaa, ja kun herkkuja ottaa esiin, alkavat ne lipomaan kielellään.
– Ne eivät pidä ääntä, mutta jos ne ovat vaikka vihaisia, ne murisevat, Reijo kertoo.
Isä Vilivonka ottaa toisinaan yhteen poikiensa kanssa nyrkkeilemällä. Verilöylyä välienselvittelystä ei kuitenkaan tule.
Suomalaissyntyisiä pikkukavereita
Nykyaikana nousee usein esiin eläintenpidon eettisyys, joka korostuu tietenkin, kun kyseessä on australialainen eläin. Kengurulajeja on maailmassa 65 erilaista, ja juuri punaniskakengurut kestävät nollakelejäkin. Talvet ne viettävät sisätiloissa, ja kesällä ne pääsevät ulkoilemaan.
– Odotan kyllä eläinaktivistien käyntiä. He kävivät silloinkin, kun alpakat tulivat tänne, Reijo tuumaa.
Näitä kenguruita ei kuitenkaan ole kuskattu Australiasta Akaaseen, vaan ne ovat lähtöisin Simosta. Arkadian eläinpuisto lopetti toimintansa, ja kengurut muuttivat etelämpään.
– Tämä valkoinen harvinaisuus sai Simon kunnalta vauvarahaa. Akaan kaupunki ei ole edes onnitellut, Reijo hymähtää.
Kenguruterapiaa?
Alpakkatilalla alpakat ovat osa toimintaa. Jos kengurut kesyyntyvät, alkaa tilalla myös kengurutoiminta kahvittelujen muodossa. Totuttelu tehdään kenguruiden ehdoilla niin, ettei niiden tarvitse pelätä ihmistä.
– Jos ne kesyyntyvät paljon, haluaisin tehdä eläinavusteista työtä kengurun kanssa. Laitetaan valjaat ja vaipat ja mennään käymään vanhainkodissa mummujen luona, Reijo haaveilee.
Eikä kengurulle paljoa saisi väkisin tehtyäkään; vikkelä eläin pääsee pakoon hämmästyttävää vauhtia.
– Ne loikkaavat kolme metriä eteenpäin häntänsä avulla. Kirjallisuus sanoo, että hypyn korkeus olisi puoli metriä, mutta peloissaan ne hyppäävät kaksi metriä ylöspäin, Reijo toteaa.
Kengurut eivät ole alpakkatilan ainoat asukkaat. Nimen mukaisesti siellä asuu myös suuri lauma alpakoita, kaksi villalaamaa, chinchilloja, pupuja, lintuja ja kissa.
– Kengurut olivat alpakoille ihan järkytys. Ne pelkäsivät niitä kaksi viikkoa, Reijo naurahtaa.
Alpakoille vanhainkotikeikat ovat jo tuttuja. Laumasta valitaan mukaan sellaisia alpakoita, jotka vaikuttavat juuri sinä päivänä olevan lähdöstä innoissaan.
Pikku-Nicole selviytyi
Alpakat ovat tilalla poikkeuksellisen kesyjä. Ne tunnistavat nimensä ja tulevat luokse kutsusta. Osa niistä ovat hyvinkin tuttavallisia. Pikkuruinen Victor on tottunut syntymästä asti ihmisiin, ja niin on teatterilavoillakin nähty Suttura.
kuvis: Suttura, oikealta nimeltään Mona Lisa, on esiintynyt kesäteatterissa 132 kertaa viiden kesän aikana. Mukana on ollut sen kollega Jackson.
Yksi Rockwoodin alpakoista on nähty Seiskassa aiemminkin. Pieni Nicole oli pienin Suomessa syntynyt vasa, joka jäi eloon.
Nelikiloisena syntynyt ja emon hylkäämä alpakka on kasvanut jo aikuisen mittoihin, mutta merkkejä syntymän jälkeisestä hoidon tarpeesta on yhä.
Nicolesta huomaa, että se on tottunut ihmisiin täysin, eikä se arkaile lainkaan hakiessaan isännältään huomiota.
– Kyllä Nicole on meille rakas. Nämä ovat kaikki yhtä ihania, mutta Nicoleen tuli niin tiivis suhde, Reijo toteaa rapsutellessaan lähes syliin asti painautuvaa alpakkaa.
Kahvitauko pörröisessä seurassa
Rockwoodin alpakat ovat todella poikkeuksellisen kesyjä.
– Alpakka on normaalisti sellainen, että se väistää ihmistä. Niitä käytetään villan tuottoon, eikä niiden tarvitse miellyttää ihmistä. Me juomme joka aamu kahvit alpakoiden kanssa ja olemme nukkuneet täällä tallissa varmaan sata yötä, Reijo kertoo.
Myös hoitotoimenpiteet sujuvat, kun alpakat ovat tottuneita ihmisiin. Kerintä ja otsatukkien siistiminen sujuu, ja "kynsihuolto" tehdään puutarhasaksilla.
– Alpakkahan on perusluonteeltaan kamelieläin. Päähän koskiessa sen pitäisi sylkäistä, ja takapään kohdalla potkaista. Nämä ovat oppineet luottamaan ihmiseen, Reijo kehuu.
Kahvittelu alpakoiden seurassa sujuu leppoisasti takapihan katoksessa. Reijo kutsuu paikalle lauman johtajan, Jerikon. Myös villalaamat Justiina ja Josefiina piipahtavat paikalla.
– Vaikka tässä istuu joka aamu kahvilla, ei tähän näkyyn siltikään totu, Reijo toteaa laumaansa ihaillen.
