Jenni Haukiolle ilouutinen
Jenni jakoi tärkeän uutisen Facebookissa.
Tohtori Jenni Haukio on uransa aikana tehnyt vahvasti selväksi, että hän seisoo eläinten oikeuksien kannalla. Hän on painottanut esimerkiksi sitä, ettei kannata turkistarhausta Suomessa eikä muualla.
Arkistovideo: Muotipoliisi ratsasi Jenni Haukion tyylin
Hän kommentoi asiaa esimerkiksi muistelmateoksessaan Sinun tähtesi täällä (WSOY 2023).
– Minulle se maailma, jossa kettuja, supikoiria, naaleja ja minkkejä pidetään koko niiden lyhyen elämän ajan ahtaissa verkkopohjaisissa häkeissä vain vaate- ja asusteteollisuuden tarpeita varten, edustaa menneisyyttä, Jenni toteaa kirjassaan Maaseudun Tulevaisuuden mukaan.
Ilouutinen Puolasta
Niinpä ei ole suurikaan yllätys, että presidentti Sauli Niinistön puoliso piti tiistaina (2.12.) julkaistua Oikeutta eläimille -yhdistyksen tekemää tiedotetta suurena ilouutisena.
– Puolan presidentti on juuri allekirjoittanut lain, joka kieltää turkistarhauksen, järjestö kirjoitti Facebookissa.
Järjestön mukaan päätöstä kampanjoitiin Puolassa vuosia, mutta nyt turkistarhaus on virallisesti kielletty maassa.
Julkaisussa järjestö nostaa esiin myös sen, että Suomi on jäämässä yhdeksi viimeisistä EU-maissa, jossa turkistarhaus jatkuu yhä rahoituksetta.
Jenni jakoi järjestön julkaisun myös omalla, julkisella Facebook-seinällään.
– "... kunnes jokainen häkki on tyhjä." Puola, Jenni kirjoittaa julkaisun yhteydessä. Ytimekkään kehunsa perään hän on lisännyt sydämen.
Kiitos aiheutti kohun
Jennille myönnettiin vuonna 2019 Kiitos eläimiltä -palkinto tunnustuksena eläinten hyväksi tehdyssä työssä.
Hänen perusteltiin ottaneen julkisuudessa rohkeasti kantaa eläintenpidon eri epäkohtiin.
Tuolloin pitämässään kiitospuheessa Jenni nosti Ilta-Sanomien mukaan esille Suomessa vuosittain kuolevat tuotantoeläimet ja sen, että niistä jokainen olisi halunnut elää. Vastuun siitä, millaisissa olosuhteissa tuotantoeläimet elävät, hän ojensi kuluttajille.
– Jos kulutus ehtyy, ehtyy vääjäämättä myös tarjonta, hän totesi.
Vaikka puhetta pidettiin toisaalla rohkeana ulostulona, tuohtuivat esimerkiksi Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) sekä lihatuottajat sanoista.
– Valitettavasti monta kertaa unohtuu, kuinka paljon hyvää työtä Suomessa on jo tehty vuosien aikana ja kuinka paljon asiassa on päästy eteenpäin, totesi MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi MT:lle.