Rea Tallgren ei päästä enää miestään vaunulenkeille - tässä syy!

Radiojuontaja ja mediavaikuttaja Rea Tallgren sai puolisonsa kanssa vauvan heinäkuun lopulla.
Rea Tallgren päivitti tunnelmiaan vauvakuplan keskeltä. Rea kertoi torstaina (1.9.) ottaneensa nokoset, jonka aikana hänen kumppaninsa oli touhuillut vauvan kanssa kahdestaan.
- Heräsin päiväunilta ja mieheni näytti harvinaisen komealta. Kävi myös ilmi, että hän oli käynyt vaunulenkillä lapsemme kanssa minun nukkuessani, Rea raportoi Instagram-tilillään.
Rea Tallgrenin vauva syntyi! Puoliso turvautui ilokaasuun
Realla heräsi kuitenkin pieni huoli asiaan liittyen.
- Syy huoliteltuun ulkonäköön taisi paljastua sivulauseessa myöhemmin, kun hän alkoi ääneen selostaa, millainen ”mimmimagneetti” vaunut ovat.
- Siis vaikka kuinka moni nainen nytkin pysähtyi juttelemaan ja katselemaan vauvaa, mieheni selitti innoissaan, Rea paljastaa.
Miehen ja vauvan vaunulenkit on jatkossa peruttu.
- Harmi, että tuo jäi nyt sitten tyttären ja isän viimeiseksi kahdenkeskiseksi vaunulenkiksi - kaikkea kun ei kannattaisi kertoa vaimolle, Rea virnistää leikkisästi.