fbq

Raskaana oleva Anniina Valtonen: Olen ollut kaksi viikkoa sairauslomalla!

Anniina on joutunut jättäytymään Puoli seitsemän -ohjelman juontohommista sairastumisen vuoksi.

Suosikkimeteorologi ja juontaja Anniina Valtonen, 33, on sairastunut.

Arkistovideo: Anniina Valtonen kertoo Nastolasta:

Anniina paljasti elokuun alussa odottavansa esikoislastaan. Tv-kasvon sometus on vaikuttanut olevan ennallaan, ja hän onkin julkaissut esimerkiksi rakastettuja säätietoiskuvideoitaan. Totuus on kuitenkin toisenlainen.

Raskaus ei hidasta sometusta! Anniina Valtonen paljastaa: "Yksi yleisimmistä kysymyksistä, joita meteorologi kohtaa..."

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Anniina julkaisi tänäaamuna (22.9.) Instagram-tarinoissaan videon, jossa hän puhuu käheällä ja sairaan kuuloisella äänellä. 

- Olen ollut nyt kaksi viikkoa sairauslomalla, Anniina täräyttää.

Häntä kiusaa ikävä virus.

- Syynä kurkunpääntulehdus, joka vei aika totaalisesti ääneni. Viime viikolla sitä ei ollut juuri ollenkaan, ja tällä viikolla tämä on parempi. Mutta ei tämä ihan vielä tv-kelpoinen ole, joten en juonna vielä tänäänkään Puoli seiskaa, vaan lepuutan ääntäni, Anniina kertoo.

- Lisäksi minulla on aika paha yskäkin, eli toivottavasti sekin vielä helpottaa, hän sanoo ja köhii kurkkuaan.

Anniina Valtonen kauniissa raskauskuvassa!

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Anniina kehottaa kaikkia katsomaan lähetyksen, ja hän aikoo itsekin katsoa sen kotoa käsin.

- Toivottavasti yskäni paranee ja ääni palautuu niin, että pääsen ensi viikolla tekemään lähetyksiä. Minulla ei ihan kauhean montaa lähetystä ole jäljellä ennen kuin jään vanhempainvapaalle, hän toteaa surumielisen oloisena.

Oho! Anniina Valtoselta poikkeuksellinen asuvalinta

Anniina kertonut tavanneensa puolisonsa jo 16-vuotiaana. Meteorologi vieraili elokuun lopussa julkaistussa Gogin kantabaari  -podcastin neljännessä jaksossa, jossa hän paljasti pariskunnan yrittäneen lasta jo vuosia.

Anniina kertoi käyneensä läpi lapsettomuushoitoja, jotka aiheuttivat rankkoja sivuoireita hänelle.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Meteorologi myös kertoi äitiyden olevan hänen suurin haaveensa.

Podcast: Lapsettomuushoidot aiheuttivat Anniina Valtoselle rajuja sivuoireita: "Henkisesti ja fyysisesti yhtä helvettiä"