Räppäri Pyhimys palasi töihin pikaruokalan luukulle - saa oman nimikkohampurilaisen!

Räppäri Pyhimys eli Mikko Kuoppala, 39, palasi työskentelemään pikaruokaravintolan pariin. Samalla hän paljasti yllättävän asian uransa alkuajoilta, kun muisteli elämäänsä Instagram-tilillään. Menestyneen muusikon mukaan hän aloitti ammattinsa pikaruokaravintolan luukulta vuonna 2001.
- Tajusin, etten sovellu Tekniseen korkeakouluun, eikä mun räppääminen ollut taloudellisesti kannattavaa vielä moneen vuoteen. Se oli suoraan sanottuna aika kova paikka omasta imagostaan huolissaan olevalle nuorelle, joka oli alisuorittanut lukion skeittaamalla läpi koeviikkojen. Realiteetit iski kasvoille, vastuunottaminen masensi ja koko homma hävetti, Pyhimys kuvailee.
Supersuosittu Pyhimys takoi rahaa - tienestit yli 200 000 euroa!
Kiitollinen hän on silti kokemastaan, koska oppi itsestään tuolloin hyvin paljon. Hän yleni nopeasti työssään ja jatkoi samassa firmassa usean vuoden. Räppäri lopetti hommansa vasta, kun sai ensimmäisen levytyssopimuksensa vuonna 2005.
- Siihen asti musahommia oli hyvin ehtinyt tehdä siinä sivussa, eli vapaa-aikaakin oli, eikä silti tarvinnut elää kädestä suuhun.
Räppäri palasi tuttuun työhön ainakin vuodeksi. Julkisen tiedotteen mukaan artisti on mukana suunnittelemassa pikaruokalalle muun muassa kesäkuussa julkaistavan vaatemalliston, syksyllä myyntiin tulevan nimikkohampurilaisen sekä erilaisia kuluttajia osallistavia yllätyksiä.
Idea yhteistyöhön lähti tiedotteen mukaan Pyhimyksen omasta urapolusta, sillä Hesburger on ollut kuusinkertaisesti Emma-palkitun artistin ensimmäinen työpaikka.
Kuluneen vuoden aikana useat artistit ovat joutuneet sietämään törkykommentteja sosiaalisessa mediassa, kun ovat julkisesti puhuneet kulttuurialan taloudellisesta ahdingosta. Alalla työskenteleviä ihmisiä on pilkattu siitä, etteivät he tekisi oikeita töitä.
Erityistä huomiota herätti laulaja Erika Vikmanin saamaa palaute, joka levisi helmikuussa kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa.
- Nyt vaan opiskelemaan joku oikea ammatti, viestissä luki.
Pyhimys on ollut viime aikoina paljon kotimaisessa telkkarissa esillä, sillä hän on osallistunut useisiin suosittuihin tv-ohjelmiin. Hän oli yhtenä tähtivalmentajana viimeisimmällä kaudella the Voice of Finland -laulukilpailussa.

Räppäri yritti päästä Euroviisuihin Teflon Brohthersin ja Pandoran kanssa Uuden musiikin kilpailussa. Lisäksi hän on mukana Myyrä-seikkailuohjelmassa, jossa julkisuuden henkilöt kilpailevat messevästä rahasummasta.