Rallin MM-voittaja Kalle Rovanperä bilettämisestään: ”En ole koskaan juhlinut Kimi Räikkösen kanssa”

Kalle Rovanperä, 22, juhli loppuvuodesta Jyväskylässä maailmanmestaruuttaan. Riehakkaat juhlat alkoivat maltillisesti kansanjuhlana tapahtumakeskus Paviljongissa, mutta ilta päättyi Escape-yökerhoon.
Aamuyöllä Kalle yltyi leikkimieliseen pystypainiin ystäviensä kanssa Jyväskylän kadulla.
– Vaikea sanoa, millainen juhlija olen. Yleensä meidän juhlat ovat hauskoja. En ole koskaan juhlinut Kimi Räikkösen kanssa, joten en osaa sanoa, millainen juhlija hän on.
– Sitten juhlitaan, kun on siihen aihetta, Kalle kertoo Seiskalle Secto Rally Finlandin tiedotustilaisuudessa.

Kuva! Kalle Rovanperä biletti Levillä – viihtyi blondin seurassa
Tulevaan kauteen Kalle on pystynyt valmistautumaan hyvin.
– Maailmanmestaruudesta ei tullut paineita, ainakaan en sellaisia ole tuntenut.
Kausi on alussa, sillä takana on vasta kaksi osakilpailua.
– Monte Carlo meni hyvin ja Ruotsikin ihan ok, seuraavaksi Meksikoon lähtevä nuorukainen kertoo.
Kallen tallipomon Jari-Matti Latvalan mukaan autoja on trimmattu entisestään, muun muassa vetopidon ja jousituksen osalta.
– On kuitenkin muistettava, että tänä kautena kilpailu on entistä kireämpää, Jari-Matti huokaa.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.