Rakastettu julkkismeikkaaja on kuollut – Saimi Hoyerilta sydäntäsärkevä päivitys

Julkkismaskeeraaja Janne Suono on kuollut.
Julkkismaskeeraaja Janne Suono on kuollut.
Suru-uutisesta kertoo sosiaalisessa mediassa esimerkiksi entinen huippumalli Saimi Hoyer, 50, joka oli paitsi Jannen pitkäaikainen asiakas, myös hyvä ystävä.
Surun murtama Saimi julkaisi Instagram-sivullaan kaksi yhteiskuvaa Jannen kanssa.
– Rauhaisaa taivasmatkaa rakas Janne. Kiitos jokaisesta hetkestä yhdessä. Suru on ääretön, sydän sirpaleina. Syvin osanottoni Jannen perheelle, hän kirjoittaa päivityksessä.
Myös Jannen maskeeraajakollega, julkkismeikkaaja Riia Koivisto on muistanut ystäväänsä lisäämällä yhteiskuvan heistä omaan profiiliinsa.
– Musertava suru-uutinen. Janne, esikuvani. En unohda sinua koskaan. Lennä korkealle rakas ystävä, Riia kirjoittaa.
Janne oli myös esimerkiksi viulisti Linda Lampeniuksen hyvä ystävä, ja oli maskeerannut tätäkin useaan otteeseen. Syvän surun keskellä Linda on kommentoinut hänen ja Jannen viimeistä, Jannen lisäämää yhteiskuvaa usealla särkyneellä sydänemojilla.
Ura ulkomailla
Jannen ura mainos-, muoti- ja lehtikuvausten meikkitaiteilijana käynnistyi ensin Suomessa ja sitten ulkomailla. Iltalehden viime vuonna tekemässä pitkässä artikkelissa kerrotaan, että Jannella oli agentit Tukholmassa ja Kapkaupungissa.
Janne perusti toiminimensä vuonna 1996.
Janne kertoi Iltalehden haastattelussa pitkästi syömishäiriömenneisyydestään, josta hän puhui avoimesti myös sosiaalisessa mediassa. Hän koki tärkeäksi nostaa esille sen, etteivät syömishäiriöt koske ainoastaan naisia.


