Rakas Eki-ystävä kuoli - Matti Nykäsen surullinen tilitys: ”Vaikka sairaus oli tiedossa, hän oli aina positiivinen!”

Legendaarinen mäkikotka Matti Nykänen, 54, heräsi toissa viikon keskiviikkona suru-uutiseen. Matti oli saanut järkyttävän viestin: rakas ystävä ja bändikaveri Erkki ”Eki” Koskinen oli menehtynyt pitkäaikaiseen sairauteen 58-vuotiaana.
– Se veti meikäläisenkin aika hiljaiseksi. Yritin soittaa Ekille monta kertaa edellisenä päivänä, mutta hän ei vastannut. Silloin aavistin, että jotain on tapahtunut, Matti kertoo hiljaisella äänellä.

Ystävän kuolema mursi Matti Nykäsen: Tärisen surusta!
Matti ja Eki tunsivat toisensa jo nuoruusvuosiltaan Jyväskylästä, sillä he asuivat lähes naapureina. Tuttavuus syveni ystävyydeksi vasta vanhemmalla iällä, kun Eki otti paikan Matin bändissä.

– Vietimme viimeisen kahdeksan vuoden aikana paljon aikaa yhdessä. Aina kun minun piti olla Helsingissä yötä, Eki majoitti minut. Minulle jäi hyvät muistot kaikista reissuistamme.
Eki kertoi Matille tänä vuonna, että hänen sairautensa oli pahentunut entuudestaan.
Kaksikko oli kuitenkin yhdessä keikalla vielä toissa viikonloppuna.
– Eki oli raitis ihminen, eikä hän ollut juonut viinaa vuosiin. Hänen piti mennä keikan jälkeen hoitoihin. Asiat olivat ilmeisesti huonommin kuin hän oli minulle kertonut, Matti epäilee.
Eki nukkui pois vain neljä päivää keikkareissun jälkeen.

– Vaikka sairaus oli tiedossa, hän oli aina positiivinen eikä ikinä valittanut mistään. Lauantaina näin miehestä, että hän oli henkisesti todella väsynyt.
Tämä on uskomaton homma, että Eki lähti saappaat jalassa.

Matti ja Eki jakoivat ystävinä niin ilot kuin surutkin. Näitä muistoja Matti aikoo vaalia.
– Hän oli itse rauhallisuus ja tuotti positiivista energiaa kaikille. Minulle jäi todella hyvät muistot. Ajatukseni ovat olleet viime päivinä yhteisissä hetkissämme.
– Olen kyynelehtinyt useita kertoja – kädet ja koko mies ovat tärisseet surun takia. Minulla on koko ajan Ekin kuva silmissäni, Matti huokaa.