Rajuilla elokuvilla kohauttanut laulaja Anna Eriksson: En ole enää kiltti pikkutyttö

Siitä on jo yli 20 vuotta, kun Anna Erikssonin uran kenties suurin hittikappale Kun katsoit minuun julkaistiin. Yhä päivittäin radiossa soiva Esa Niemisen säveltämä ja Sinikka Svärdin sanoittama kappale näki päivänvalon 2001.
Sen esittäjälle tuli huhtikuussa täyteen 45 vuotta. Keski-ikää lähestyvä Anna sanoo nauttivansa elämästään nyt enemmän kuin vaikkapa vuosikymmen sitten.
– Se on parempaa. Tässä iässä pikkutyttömäinen kiltteys siirtyy sivuun. Enää ei ole tarvetta miellyttää koko ajan muita, vaan osaan seisoa omilla jaloillani. Nyt myös tiedän, mitä tahdon, Anna sanoo Seiskalle.

Seiska tapasi monipuolisen taiteilijan hänen käydessään pokkaamassa viime viikolla Espoo Ciné -palkinnon. 1990-luvulla laulajana tutuksi tullut artisti onkin viime vuosina siirtynyt yhä väkevämmin elokuvien pariin.
Nyt saatu palkinto myönnetään henkilölle tai taholle, joka ”edistää kotimaista elokuvakulttuuria kohti monimuotoista eurooppalaisuutta”. 3 000 euron palkintolahjakortin ojensi Annalle edellisvuoden voittaja Paula Vesala.
Anna Eriksson hätkähdytti Espoossa – erikoinen toivomus sai yleisön kohahtamaan
Filmitöiden lisäksi Anna keikkailee edelleen, eikä halua tehdä pesäeroa laulamisen ja elokuvanteon välille.
– Ne ovat kaksi eri todellisuutta, jotka ovat olemassa itsenäisinä. Elokuvamaailmassa on eri lainalaisuudet kuin keikkaelämässä, ja se rakentuu ihan toisella tavalla.

– Sitä paitsi esiinnyn edelleen ja kohtaan yleisöni. En koe siinä mitään ristiriitaa.
Vuosituhannen vaihteessa Anna viiletti valtaosan vuodesta tien päällä. Hän ei kaipaa entistä elämäänsä tuli hännän alla kiertävänä poplaulajana.
– En, mutten myöskään voisi kokonaan jättää esiintymistä. Laulaminen on minulle välttämätöntä, se on kehossani ja sielussani.
– Kiihkeimpiä keikkavuosia en kaipaa enkä sitä enää tässä iässä jaksaisikaan. Ihmettelen, miten vuosikymmeniä kiertäneet artistit jaksavat sitä edelleen. Hatunnosto heille!