Raju kuva! Susanna Laine keksi Uuno Turhapurolle siskon
Näyttelijä Kiti Kokkonen huvitti someseuraajiaan torstaina julkaisemalla itsestään hassuttelukuvan Instagramiin.
Kuvassa Kiti ei näytä lainkaan itseltään. Hänellä on hyvin vahva suttuinen meikki sekä kiharainen peruukki. Kiti kertoo kuvan ohessa, että kyseinen hahmo on arkistojen aarre ajoilta, jolloin hän tähditti Putous-viihdeohjelmaa.
Kitin kuva on kerännyt yli 6000 tykkäystä. Kuvan kommenttiosiossa ihmiset kertovat, ketä Kiti kuvassa muistuttaa. Näyttelijäkollega Susanna Laine on huomannut hahmossa selvän yhdennäköisyyden Uuno Turhapuroon. Kitin edesmennyt isä Ere Kokkonen ohjasi aikanaan Uuno Turhapuro -elokuvia.
- Voisko tää olla Uunon sisko ja voisit näytellä siitä kertovassa elokuvassa. Hyvä jatkumo? Susanna heittää.
- Ihan samaa katsoin, että Uunon sisko aivan selvästi, toinen kommentoija komppaa.
- Unelma Turhapuro, kolmas heittää.
Tiesitkö nämä 25 faktaa Uuno Turhapuro -elokuvista? Vesa-Matti Loiri suututti James Bondin
Kitin hahmoa on verrattu myös Twisted Sister -yhtyeen Dee Snideriin.
- Ai hitsi! Tästä tulee kyllä mieleen Twisted Sisterin Dee Snider -80 luvulla, yksi kommentoija kirjoittaa.
Kitille satelee myös kehuja maskeerauksesta.
- Ei kyl oo yhtään sinä, en tunnistais. Muuntautumiskykyinen oot, kommenteissa kehutaan.
Kiti Kokkonen tähdittää parhaillaan Peacock-teatterissa Viimeinen illuusio -esitystä.