Rajoitukset aiheuttavat huolta uuden ravintolan avanneelle Hans Välimäelle – ”Lisää stressiä vanhan päälle”

Ravintoloidensa lisäksi tv-ohjelmista tunnettu keittiömestari Hans Välimäki, 50, hyppää Kuppilat kuntoon -sarjaan ongelmissa painivien ravintoloiden avuksi.
Hans joutui koronan vuoksi sulkemaan hetkeksi Penélope-ravintolansa Helsingissä.

– On ollut ilo nähdä, miten työnantajat ja työntekijät toimivat yhdessä ja joustavat puolin ja toisin. Ymmärrys ja joviaalisuus ovat lisääntyneet. Kukaan ei ajattele vain omaa etuaan, vaan kaikki haluavat työpaikkojen säilyvän.
Ongelmaravintoloita auttava Hans Välimäki: En siedä välinpitämättömyyttä!
Hans on tehnyt vuoden sisällä myös nimeään kantavaa ohjelmaa.
– Hansin matkassa oli erilainen, siinä oli rauhallinen tunnelma. Minua on kyselty vuosien saatossa muihinkin ohjelmiin, mutta yleensä olen kieltäytynyt kunniasta.

Hansia ei usein nähdä kokkikilpailujen tuomaristossa, vaikka tuomarin pestejäkin on uralle mahtunut. Hän on ollut esimerkiksi Subilla Top Chef Suomi -sarjan päätuomarina.
– Tykkään enemmän olla kauhan varressa kuin istua tuomaristossa, Hans toteaa.
Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki NELONEN ke klo 20