Radiojuontaja Kimmo Sainio avoimena parisuhteestaan: ” Se yksi ilta muutti kaiken…”

Radiosta tuttu ääni Kimmo Sainio, 44, julistaa suurta rakkauttaan vaimoaan kohtaan. Kohupotkuista muistettava radiojuontaja saa juhlistaa puolisonsa kanssa jo 15. vuotta yhteistaipaleetta.
Pitkän linjan radioääni Kimmo Sainio sai yllätyspotkut radiokanava HitMixiltä kolmisen vuotta sitten.
- Potkut? Olen aina ollut rehellinen asioistani ja aion olla nyt myös. Oloni on vähintäänkin epäuskoinen kun muutamia viikkoja sitten myönnetty palkankorotus muuttuikin nyt irtisanomiseksi. Miten tässä näin kävi, en tiedä oikein itsekään, hän kommentoi tuolloin.
Vaikka työrintamalla muutoksia on jyllännyt kovastikin, yksityiselämässä Kimmolla on mennyt mainiosti pitkän aikaa. Hän ollut yhdessä nykyisen vaimona kanssa jo 15 vuotta.
- Meidän kohtaamisesta voisi tehdä elokuvan. Meillä oli yhteisiä tuttuja ja kavereita, mutta koskaan ei oltu kohdattu. Sitten se yksi ilta muutti kaiken…
- Olin tullut aikaisempana päivänä ulkomailta ja väsynyt reissusta. Dj-kollegat puhui mut ympäri, jotta lähtisin käymään firman pikkujouluissa. Ravintola-alan pikkujouluissa. Ei tiedetty, että olin vuosia soittanut dj:nä alakerrassa, kun sä olit tehnyt töitä yläkerrassa tarjoilijana, Kimmo aloittelee Instagram-päivitystään.
- Sitten kohdattiin näissä jokavuotisissa koko konsernin pikkujouluissa. Eminem sanoisi: One shot, one opportunity, mies summaa.
- Jälkeenpäin selvisi, että ollaan näissä pikkujouluissa käyty jo joitakin vuosia samaan aikaa, mutta ei koskaan nähty toisiamme. Vaan tämä yksi kohtaaminen riitti.
Tuosta tapaamisesta on nyt 15 vuotta. Pariskunta on ollut myös pitkään naimisissa. Heillä on myös yhteinen lapsi.
- Vaikka maailma muuttuu ja aika kuluu, niin en pystyisi kuvitella elämää ilman sua. Lupasin itselleni kun oltiin tavattu, että jos tästä tulee kestävää, teen kaikkeni, jotta tulet olemaan aina onnellinen, Kimmo kirjoittaa.
- Kiitos tuesta, rakkaudesta, pitkistä hyvistä keskusteluista ja siitä, että olet opettanut mulle useita asioita elämästä. Tämä on meidän päivä! DJ:näkin tunnettu Kimmo toivottaa vaimollensa postauksen päätteeksi.