Pysäyttävä tositarina Oulun raiskausvyyhdistä: Uhrin isä otti yhden epäillyn itse kiinni – ”Poliisi katseli vierestä!”

Raiskauksen uhrin isä etsi itse rikollisen.
Mainos
Mainos päättyy

Joulukuu jätti synkän jäljen rikoshistoriaan, kun julki tuli epäily Oulussa tapahtuneesta ennennäkemättömästä lapsiin kohdistuneesta seksuaalirikosvyyhdistä.

Kymmentä miestä epäillään useista seksuaalirikoksista, jopa törkeästä raiskauksesta. Epäillyillä on turvapaikanhakijatausta, osa on saanut Suomen kansalaisuuden.

Seiska tapasi Oulussa isän, jonka tytär on yksi uhreista. Yksinhuoltajaisä ei ole pystynyt nukkumaan kahteen viikkoon, ja hänen olemuksestaan huokuu lohduton tuska. Isän on vaikea puhua asiasta, mutta hän kokee, että viranomaisten toiminta täytyy tuoda julki.

Epäillyt houkuttelivat reilusti alaikäiset uhrinsa mukaansa lupaamalla ostaa heille tupakkaa. Sen sijaan heidät vietiin puistoon, jossa rikokset tapahtuivat.
Epäillyt houkuttelivat reilusti alaikäiset uhrinsa mukaansa lupaamalla ostaa heille tupakkaa. Sen sijaan heidät vietiin puistoon, jossa rikokset tapahtuivat.

7 ulkomaalaistaustaista miestä vangittu Oulussa alaikäiseen kohdistuneista törkeistä seksuaalirikoksista – tyttöä kuljetettiin asunnolta toiselle!

Mainos
Mainos päättyy

Isän painajainen sai alkunsa, kun hän kuuli, että tuttavaperheen luona oli ”tilanne päällä”. Paikalle saavuttuaan isä näki ensimmäisenä ambulanssin, ja hänen tyttärensä oli sokissa.

Tyttö tärisi ja huusi toistuvasti: ”Ei!” Myös tuttavaperheen tyttö oli joutunut kokemaan kovia.

– Kun selvisi, mitä oli käynyt, tipahdin maahan selälleni, karjuin, itkin ja huusin, isä kuvailee.

Vangitsemisoikeudenkäynnissä yksi epäillyistä peitti kasvonsa.
Vangitsemisoikeudenkäynnissä yksi epäillyistä peitti kasvonsa.

Uhrit ovat reippaasti alaikäisiä. Epäillyt olivat houkutelleet heidät läheiseen puistoon lupaamalla Snapchat-palvelussa ostaa heille tupakkaa.

Oulussa jälleen yksi mies vangittu epäiltynä lapseen kohdistuneesta raiskauksesta - kuva 23-vuotiaasta epäillystä: ei peitellyt kasvojaan!

Isää ihmetyttäneet seikat poliisin toiminnassa ilmenivät pian.

Mainos
Mainos päättyy

– Poliisi ei löytänyt tekijää kuuteen päivään, joten toisen uhrin isän kanssa päätimme toimia itse. Epäilty löytyi kuudessa tunnissa.

Etsijät löysivät epäillyn käyttämällä valeprofiilia sosiaalisessa mediassa. Aluksi yritys ei tärpännyt, mutta sitten keksittiin yksinkertainen kikka.

– Olimme aluksi laittaneet valeprofiilin iäksi 18. Kun muutimme iäksi 13, epäilty kiinnostui heti. Sovimme tällit hänen kanssaan. Tyttö oli autossa odottamassa, ja olimme sopineet, että hän räpäyttäisi auton valoja oikean henkilön tunnistamisen merkiksi.

Tapaamispaikalle soitettiin poliisit, joille suunnitelma kerrottiin.

Uhrien isät pettyivät poliisin toimintaan, kun epäiltyä ei saatu kiinni kuudessa päivässä. He itse löysivät hänet kuudessa tunnissa.
Uhrien isät pettyivät poliisin toimintaan, kun epäiltyä ei saatu kiinni kuudessa päivässä. He itse löysivät hänet kuudessa tunnissa.

Isän mukaan poliisit eivät kuitenkaan ottaneet paikalle saapunutta miestä heti kiinni.

– Otimme sitten miehen kiinni itse.

Mainos
Mainos päättyy

Oulun seksuaalirikosvyyhti laajenee: Uhrit alle 15-vuotiaita tyttöjä - epäiltyinä 10 turvapaikanhakijaa, taustalla yhteydenpito somessa

Kiinniottotilanteessa oli mukana isän lisäksi toisenkin uhrin isä ja kolmas henkilö.

– Poliisit eivät estelleet mitenkään. Sanoin heille vielä, että tilanteessa saattaa kopsahtaa. He vastasivat, että kiinniotettaessa saattaa sattua mitä tahansa.

Kiinniotosta seurasi isän kertoman mukaan noin minuutin kestänyt välikohtaus, joka päättyi poliisien väliintuloon.

– Silloin epäilty kelpasi poliiseille säilöön otettavaksi, mutta poliisit tuntuivat syyttävän enemmän meitä kuin häntä. Meille kerrottiin, että saamme pahoinpitelysyytteet, isä ihmettelee.

Jutun tutkinnanjohtajan mukaan epäilty oli poliisin tiedossa ennen kiinniottoa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Pysäyttävä tositarina Oulun raiskausvyyhdistä: Uhrin isä otti yhden epäillyn itse kiinni – ”Poliisi katseli vierestä!”