Puukkomissi riehui yökerhossa – poliisit paikalle!

Pahoinpitelytuomion saanut Miss Helsinki -kisaaja Karoliina Ala-Kantti, 29, joutui marraskuussa 2021 riitoihin kesken baari-illan.
Hänet poistettiin tamperelaisesta yökerhosta pakolla, ja tilanteen jälkipyykki tallentui videolle.
Hovioikeus piti tuomion voimassa - Miss Helsinki -finalisti Karoliina Ala-Kantti vankilaan
Torstaina (16.12.) Seiska kertoi, miten hovioikeus piti voimassa vuoden 2017 Miss Helsinki -kilpailuun osallistuneen kaunottaren kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeustuomion entisen poikaystävänsä pahoinpitelystä.
Tuomiolauselman mukaan Ala-Kantti oli hovissa vedonnut nykyisin terveisiin elintapoihinsa, muun muassa täydelliseen alkoholittomuuteensa.
Seiskan haltuunsa saama video Tampereen yöstä kertoo räikeästi muuta. Marraskuun 6. aamuyön tunteina kuvatussa videossa poikkeuksellisen näkyvästi päihtynyt Ala-Kantti sopertaa järjestyksenvalvojille.

– Anteeks, anteeks, pahoinpitelytuomion saanut missi sanoo videolla jouduttuaan ulos ravintolasta.
Videosta selviää, että ravintolassa on ollut tappelu, jonka seurauksena Ala-Kantti on poistettu ravintolasta. Sekavasti käyttäytyvä ja etäisyyteen tuijotteleva missikokelas pyytelee välillä järjestyksenvalvojilta anteeksi, ja välillä hän sättii heitä rankan loukkaavin termein.
– Karoliinalle ja hänen ystävälleen tuli ravintolassa riita. Sen jälkeen Karoliina yhtäkkiä kävi ystävänsä päälle, ja alkoi oikea tappelu, silminnäkijä kuvailee reilua kuukautta myöhemmin.
Videosta selviää, että Ala-Kantin lisäksi myös tappelun toinen osapuoli poistetaan ravintolasta.
Seiskan tietojen mukaan tilanne rauhoittui lopullisesti vasta noin varttituntia myöhemmin, kun poliisit tulivat paikalle.
– Poliisit rauhoittivat tyttöjä, ja me lähdimme pois, kun oma kyytimme tuli. En tiedä, miten tilanne päättyi lopulta, silminnäkijä sanoo.
Seiska ei tavoittanut Ala-Kanttia kommentoimaan tapausta.