Putous-tähti Riku Niemisen yllätyspäätös - pyrkii keväällä eduskuntaan: "Perheeni kuvaa minua Terrieriksi ja Duracell-pupuksi"

Riku Nieminen
Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijä Riku Nieminen, 36, pyrkii ensi kevään vaaleissa eduskuntaan. Hän kertoi suunnitelmistaan lauantaina (5.11.) Instagram-tilillään. 

– Vihdoinkin voin kertoa olevani ehdolla eduskuntaan! Muistakaa äänestää 2.4.2023, Riku kirjoittaa. 

 Helmi Loukasmäellä oma huone! Tällaiseen taloon Danny muutti – kuvat

Riku lähtee vaaleihin Vasemmistoliiton ehdokkaana Helsingin vaalipiirissä. 

Mainos
Mainos päättyy

Verkkosivuillaan Riku nostaa vaaliteemoikseen kulttuurin, ilmastonmuutoksen ja suomalaisen opetusjärjestelmän. 

Koronapandemian aikana kulttuurin ammattilaiset ja tapahtumateollisuuden tekijät joutuivat ahtaalle. Riku kokee, ettei Arkadianmäellä ymmärretä alaa, joka työllistää ihmisiä enemmän kuin metsäteollisuus. 

– Kulttuurille tarjottava valtionrahoitus Suomessa täytyy nostaa pohjoismaiselle tasolle, joka esimerkiksi Ruotsissa on 1,4% valtion budjetista, Riku sanoo.  

Myös ilmastokriisi ja näivettynyt koulutusjärjestelmä huolestuttavat näyttelijää. 

Spede
Ensi vuonna saa ensi-iltansa Spede-elokuva, jossa pääroolin esittää Riku Nieminen.

– On ensisijaisen tärkeää, että tuleva hallitus ei leikkaa koulutukselta senttiäkään vaan aloittaa suuret investoinnit koulutusjärjestelmään lastemme ja koko Suomen tulevaisuuden hyväksi.

Mainos
Mainos päättyy

Kajaanilaissyntyinen Riku valmistui kymmenen vuotta sitten Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi. 

”Olemme tosi huonoja riitelemään” Niko Nousiainen elämästään Katri-rakkaansa kanssa: Meillä on kallis harrastus

Suurelle yleisölle hän on tuttu erityisesti Putous-sarjasta ja suosituista sketsihahmoistaan, kuten Kete Rahkosesta ja Munamiehestä, jolla hän voitti sketsihahmokilpailun sarjan toisella kaudella. 

Munamies
Riku on tienannut suositulla Munamies-hahmollaan sievoisia summia. 

Urallaan Riku on tehnyt monipuolisesti televisiota, teatteria ja elokuvia sekä keikkaillut muusikkona. 

– Perheeni, ystäväni ja kollegani kuvaavat minua “Terrieriksi” ja “Duracell-pupuksi” joka keksii itselleen aina tekemistä, tai jolle on aina keksittävä tekemistä ettei tämä “Terrieri-Duracell-pupu” ahdistuisi, Riku kuvailee itseään.

Kaksi vuotta sitten Riku ja vaimonsa, näyttelijä Annika Poijärvi erosivat. Liitosta on kaksi lasta. 

Mainos
Mainos päättyy

Viikon Kääk-juorut: Roman Schatz nostatti kulmakarvoja ostoskeskuksessa – kuva

Viime vuonna Riku esitteli sosiaalisessa mediassa uuden rakkaansa Heidin.

– Olen kahden ihanan lapsen vuoroviikkoisä ja tuleva aviomies ihmiselle, jota arvostan ja rakastan hyvin paljon, Riku kertoo nykyisestä elämäntilanteestaan.

Allasalue kuin loistohotellissa! Rikkaat ja rahattomat -ohjelman Henry Aflecht esittelee uusitun miljoonahuvilansa

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Putous-tähti Riku Niemisen yllätyspäätös - pyrkii keväällä eduskuntaan: "Perheeni kuvaa minua Terrieriksi ja Duracell-pupuksi"