Putouksestakin tuttu Minka Kuustonen viimeisillään raskaana: Sukkahousujen saaminen jalkaan tuottaa tuskaa!

Putouksestakin tuttu näyttelijä Minka Kuustonen saa pian perheenlisäystä puolisonsa, Uusi päivä -sarjasta tutun näyttelijä Aku Sipolan kanssa. Hän on tehnyt viimeiset työkeikkansa ennen lapsen syntymää.
Minka Kuustonen raskaana – kevätvauva Uusi päivä -tähden kanssa!
- Tämä oli vihon viimeinen työkeikka, minkä tein. Maha on sen verran suuri, että sukkahousujen saaminen jalkaan tuotti tuskaa. Maha on kuitenkin aika kompakti, joten tämä kulkee hyvin mukana. Lisäksi tuhisen sen verran paljon, että toivottavasti puheestani saa selvää, Minka totesi Seiskalle Jussi-gaalan pressitilaisuudessa.
Minka ei usko, että hän pääse osallistumaan tähdittämänsä Hevireissu-elokuvan ensi-iltaan maaliskuussa.

- Fiilistelen kotoa käsin ensi-iltaa, hän suunnitteli.
Minka on jo tottunut ajatukseen, että perhe kasvaa pian uudella jäsenellä.
- Se tuntuu tosi hyvältä. Nyt on tämän uudenlaisen elämänvaiheen aika.
Minka jättäytyi raskauden takia pois Putouksen parhaillaan pyörivältä tuotantokaudelta.
- Ihanaa saada tsempata tuttuja naamoja kotisohvalta käsin.
MTV3-kanavalla alkaneessa Aallonmurtaja-sarjassa näyttelevä Minka ei ole päättänyt, kuinka pitkään aikoo olla mammalomalla.
- Vietän kunnon äitiysloman. Aika näyttää, koska palaan takaisin töihin. Minulla on sovittu ensi talvelle joitain töitä, mutta mitään isompaa en ole sopinut, sillä palaan takaisin työelämään vasta, kun aika on oikea.
Minka tietää tulevan lapsen sukupuolen, mutta haluaa pitää sen toistaiseksi omana tietonaan.
Onko sinulle muodostunut äitikerhoa muiden näyttelijöiden kanssa?
- Ei vielä, Minka naurahti.