Portion Boysin Mikael Forsby kohtasi festarikävijöiden painajaisen
El Meissel joutui iljettävään tilanteeseen porvoolaisilla festareilla.
Portion Boys on uurastanut suomalaisen bilemusiikin parissa jo pitkälti yli vuosikymmenen ajan, ja läpimurrostakin on ehtinyt kulua jo muutama vuosi. Bändi tekee keikkoja hätkähdyttävää tahtia, eikä kommelluksiltakaan ole vältytty.
Kokkolassa vedetyllä keikalla Tiina "JaloTiina" Forsby joutui karmivaan tilanteeseen, kun hänen takareitensä napsahti liukkaalla lavalla liukastumisen yhteydessä. Lopputulema oli kaksi repeytynyttä jännettä, ja kahdeksan viikon kausi pyörätuolissa.
Takareisi on päässyt viimein parantumaan, ja Tiina on päässyt pomppimaan vanhaan, tuttuun tapaansa lavalla. Seiska tapasi bändin ennen Elämä lapselle -konserttia keskiviikkona (4.9.), ja Tiina kertoi olevansa erityisen onnellinen siitä, että pääsi osallistumaan niin tärkeään tapahtumaan hyväntekeväisyyden nimessä.
– Kahdeksan viikkoa pyörätuolissa opetti paljon. Se tuntui todella pitkältä ajalta alkuun, ja se oli ihan hirveä ajatus. Käänsin sen voitoksi ja voimaksi, ja on mahtavaa, miten paljon se inspiroi ihmisiä, joilla on liikuntarajoitteita, Tiina kertoo kiitollisena loukkaantumisesta löytyneestä hopeareunuksesta.
Puhelin pönttöön
Tiinan loukkaantuminen ei suinkaan ollut ainoa kömmähdys, joka kesän aikana ehti sattumaan. Bändin räppäri Kenraali Vahva eli Raimo Paavola täräyttää suoraan Mikael Forsbylle sattuneen ällöttävän vahingon.
– Tykkäsin siitä, kun olimme Tirmo Bluesissa Porvoossa ja Meisseli pudotti puhelimensa bajamajan pönttöön. Se oli helvetin hauskaa, hän nauraa.
Bändillä riittää huumoria, joten tilanne nauratti jo tapahtumahetkellä. Muutkin naureskelevat edelleen heinäkuussa sattuneelle asialle.
– Olin aina pelännyt, että mitä jos tuonne tippuisi jotain? Sitten pudotin puhelimen, ja siellä oli kaikki pankkikortit ja kaikki mukana, Mikael toteaa.
– Onneksi jäi näyttöön valo, niin löysit sen sieltä, täräyttää Raimo bändikaverilleen takaisin.