Mitä ihmettä?! Movetronin Päivi teki Portion Boysin Tiinalle Tinder-profiilin

Bändikaverinsa kanssa naimisissa oleva JaloTiina teki yllättävän paljastuksen.
Portion Boys -yhtyeen tunnelmannostattaja Tiina "Jalotiina" Forsby on tuntenut Movetronin laulajan Päivi Lepistön vuodesta 2016.
Tiina kertoo asiasta tuoreessa somejulkaisussaan. Energiapakkaus on tavannut ystävänsä vastikään, mikä on innostanut hänet muistelemaan kaksikon yhteistä alkutaipaletta. Tiina paljastaa viettäneensä tuolloin Päivin kanssa iltaa musiikin parissa.
– Mentiin laulamaan kahdestaan karaokea ja tehtiin mulle ihan läpällä hetkeksi tinder tili, Tiina kirjoittaa.
Tinderpaljastus tulee pienoisena yllätyksenä, sillä Tiina seurusteli tuolloin jo Mikael -puolisonsa kanssa. Tiinalla onkin tilanteelle hyvä selitys.
– Movetron oli kutsunu Mikua Mr.Tinderiksi ennen meidän tapaamista joten Päivin mielestä munkin piti kokea se maailma edes parin tunnin ajan, Tiina valaisee postauksessaan.

Deittisovelluksen lataamisessa oli siis kyse puhtaasti huumorista. Mitä ilmeisimmin Tiinan ja Päivin huumori kukkii samalla taajuudella, sillä kaksikko on ollut ystäviä siitä lähtien.
– Ihana Päivi kun oot ja ihana kun oot just noin hönö, Tiina iloitsee kirjoituksessaan.