
Popedan Costello harmissaan bändin lopettamisesta: "Mustajärven henkilökohtainen päätös"
Rock-yhtye Popedan fanit saivat järkyttyä eilen tiistaina (8.11.), kun bändi ilmoitti soittavansa vihoviimeisen konserttinsa.
Konsertti soitetaan Tampereen Ratinassa ensi vuoden syyskuussa festarikesän päätteeksi.
- Se on siis Ratinasta poikki – viimeinen pläjäys, solisti Pate Mustajärvi kertoi yllätystiedotteessa.
Shokki-ilmoitus: Pate Mustajärvi lähtee Popedasta

Pate avasi lopettamispäätöstä omalla Instagram-sivullaan enemmän. Hän kertoo leipiintyneensa bändihommiin.
- Kun asioita tekee tarpeeksi kauan, ne muuttuvat väkisinkin jossain vaiheessa rutiiniksi. Se pätee valitettavasti myös näihin rokkibändihommiin. Silloin ei kykene enää samaan kuin bändin alkuaikoina, Pate kirjoittaa päivityksensä yhteyteen.
- Mulla on kuitenkin kohta 67 vuotta ikämittarissa ja siitä 45 vuotta olen ollut tien päällä. Siinä on muutama keikka tullut tahkottua ja Suomi kierrettyä päästä päähän niin ikään muutamaan otteeseen, hän luettelee ja muistuttaa, että Popeda on koko olemassaolonsa ajan vain kerran ollut 1,5 vuoden mittaisella tauolla.
- On aika miettiä, mitä haluaa tehdä isona.
Pate Mustajärvi sekoili Popedan areenakeikalla: "Hoiperteli ja kouri etumustaan" – yleisö suuttui
Popedan kitaristi Costello Hautamäki julkaisi omalla Instagram-sivullaan yllättävän päivityksen tiistaina. Mustavalkokuvassa hän esiintyy onnellisen oloisena keikalla. Kuvatekstissä Costello ilmaisee pahan mielensä. Lopetuspäätös ei ole ilmeisesti syntynyt yhteisymmärryksessä.
- Kylläpä harmittaa, hän kirjoittaa.
- Mustajärven henkilökohtainen päätös. Kaikki muut bändissä olisi kyllä jatkanut normaaliin tapaan, Costello paljastaa.
Missä roudarit?! Pate Mustajärvi kantoi itse kamansa keikkapaikalle – kuva!
Lopetuspäätös on aiheuttanut ikäkriiseilyä ja kyyneleitä.
- Onpas perkele. Popeda on ollut aina. Kovaa hommaa, sano. Se rupeaa meikäläisten sukupolvi olemaan sitä vanhinta luokkaa nyt. Huh, Apulanta-vokalisti Toni Wirtanen hämmästelee kuvan kommenteissa.
- Älä ny, edelleen on Eput ja Ismo ja J. Karjalainen ja Kaija! Mutta valtava menetys joka tapauksessa. Comebackia odotellessa! Maija Vilkkumaa lohduttelee.
- Itkuhan tässä melkein pääsi..Ei voi kun toivoa, että Costi jatkaa omia mahtavia keikkojaan.., eräs murtunut fani suree.
Popedan jäätävä keikkakesä: kerää lähes miljoonatienestit!
Popeda perui vastikään yllättäen Hämeenlinnan-keikkansa. Hotelli Scandic Aulangon, jossa keikan oli määrä tapahtua, viestissä oli ensin kerrottu peruuntumisen syyksi "solistin heikentynyt työkunto". Lopulta viesti muokattiin muotoon "solistin sairastumisen johdosta".
Seiskan tietojen mukaan tieto keikan peruuntumisesta tuli ilmeisesti yllätyksenä myös muille bändin väelle, sillä silminnäkijän mukaan valmistelut oli jo hyvällä mallilla.
– Soundcheck oli jo tehty ja tekniikan väki oli parhaillaan syömässä, silminnäkijä kertoi.
"Soundchek oli jo tehty" – Näin tilanne eteni ennen Popedan peruttua keikkaa