Podcast: Valtteri Bottas Emilia Pikkaraisesta: "Ei olla oikeastaan tekemisissä"

Päättyneellä kaudella kolmanneksi F1-kuljettajien MM-sarjassa sijoittunut Valtteri Bottas, 32, kertoo Suoraa puhetta minusta – Valtteri Bottas -podcastissaan avoimesti avioerostaan. Valtteri Bottas ja Emilia Pikkarainen olivat yhdessä yhdeksän vuotta.
- No kyllä se oli iso pettymys, Valtteri toteaa ohjelmassa.
Autourheilija korostaa, ettei ero ollut varsinaisesti kummankaan vika.
- En todellakaan syytä toista osapuolta. Kummatkin varmaan voidaan katsoa peiliin, että miksi näin kävi, Valtteri kuvailee podcastia toimittavalle Oskari Saarelle.
Sokkiero! Valtteri Bottas jätti Emilia-vaimonsa!
Valtteri kertoo pohtineensa erottuaan, että hän vietti Emilian kanssa siihenastisesta elämästään kolmanneksen. Pari mietti eroa pitkään.
- Suunnitelma oli, että pidetään yksityisenä asiana, Valtteri summaa nyt.
Hän kertoo eron olleen vaikea.
Nykyään Emilia ja Valtteri eivät pidä yhteyttä.
- Ei olla oikeastaan tekemisissä. Uskon, että oli parempi näin, Valtteri kertoo podcastissa.
Me Naiset: Valtteri Bottas ei kiirehdi Tiffany-rakkaansa kanssa naimisiin
Nykyään formulatähti Valtteri Bottas seurustelee australialaisen Tiffany Cromwellin kanssa. Tiffany on tunnettu maantiepyöräilijä.