Podcast: Näin Veltto Virtanen muistelee Sanna Marinin kanssa työskentelyä - tyly tuomio
Ex-poliitikko ja taiteilija Veltto Virtanen vieraili viime viikolla julkaistussa Jean Macini -podcastissa. Yli tunnin mittaisen vierailun aikana Veltto kertoo polveilevasti eri vaiheistaan muun muassa politiikan ja mäkihypyn parissa.
Muotipoliisi ratsasi Veltto Virtasen: kesät talvet baskeri ja lapikkaat?! Kuva!
Podcastin juontaja kysyy vieraaltaan tämän mielipiteitä pääministeri Sanna Marinista (sd.), joka oli Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana, kun Veltto istui samaisessa valtuustossa.
- Se oli silloin aika pahanlainen pyrkyri.
Sitoutumattomana perussuomalaisten listoilta politiikkaan nousseen Velton mukaan hänen ja nykyisen pääministerimme välille tuli kitkaa vuosina 2015-2017, koska Marin syytti Velttoa rahastamisesta ja valehtelusta. Veltto ei väittämänsä mukaan pystynyt osallistumaan kokouksiin sairastamansa mykoplasma-taudin takia. Marin taas puolestaan esitti epäilyksiään poissaolojen oikeasta syystä.
- Marinilla oli itsellään monta luottamustointa, joista hän sai rahallisia korvauksia. Sitten hän kehtasi syyttää minua rahastamisesta, Veltto tuhahtaa.
Lisäksi Veltto väittää, että Marinin toimittajaystävä teki Aamulehteen miehen poissaoloista artikkelin.
Kaksikon tulehtuneet välit johtivat lopulta siihen, että vuonna 2017 uutisoitiin Velton harkinneen syytteiden nostamista nykyistä pääministeriä vastaan. Kyseinen rikosnimike olisi ollut kunnianloukkaus.
- Eräs tuttu lakimies sitten varoitti minua, ettei se kannata. Siinä oikeuskäsittelyssä olisi voinut mennä monta vuotta.
Veltto kertoo podcastissa myös näkemyksisään Suomen hallituksesta.
- Tämä on ehkä säälittävin hallitus Suomessa kymmeniin vuosiin. Nämä koronapäätöksetkin ovat olleet sellaista räpellystä, hän jyrähtää.
Politiikan ja aiemmin mainitun mäkihypyn lisäksi Veltto puhuu podcastissa esimerkiksi musiikista, jonka parista mies alun perin nousikin julkisuuteen vuosikymmeniä sitten.