Podcast: Katja Ståhl avoimena Kaija Koosta! Oli itse rakentamassa laulajaa uudelleen, tällaiset välit ovat nyt

Katja tietää, miten viihdebisnes pyörii.
Venla-gaalassa vuoden juontajana toistamiseen palkittu Katja Ståhl vieraili hiljattain Aki Linnanahde Talk Show -podcastissa.
Viime vuodet Elämäni biisi -ohjelmaa juontanut Katja on todellinen viihteen moniosaaja. Uransa Jyrkistä aloittanut toimittaja on kunnostautunut niin television, radion kuin printtijournalisminkin puolella. Katjan musiikkiosaaminen on yleisessä tiedossa. Se, kuinka merkittävä rooli Katjalla on ollut suomalaisen musiikkiskenen taustajoukoissa voi kuitenkin yllättää.
Katja kertoo podcastissa yhteistyöstään Apulanta -yhtyeen jäsenten kanssa. Viime vuosikymmenellä he perustivat levy-yhtiön, joka sai raflaavaksi nimekseen Päijät-Hämeen Sorto & Riisto Oy.

- Pojilla oli jo tili sillä nimellä, niin päästiin helpolla, Katja nauraa yhtiön nimen taustaa.
Heti alkuun Katja ja bändiläiset päättivät, etteivät halua kiinnittää nuoria, aloittelevia artisteja. Siihen liittyvä kasvatustyö olisi ollut liikaa. Sen sijaan kumppanukset lähestyivät kokeneempia muusikoita. Mallia haettiin Johnny Cashista, joka oli levyttänyt muiden artistien kappaleita omalla tyylillään.
- Apulanta ehdotti Kaija Koota. Minulla oli hänen numeronsa valmiina, joten soitin hänelle.
Katja kertoo, että Kaijalla oli kuitenkin vielä sopimus toisen levy-yhtiön kanssa. Raudanlujana ammattilaisena Katja hoiti vanhan sopimuksen pois alta, ja niin alkoi Kaija Koon brändin uudelleen rakentaminen. Työn sarkaa riitti.

- Monessa paikassa sanottiin, että ei me olla kiinnostuneita, Kaija Koo on "has been", Katja kuvailee.
Kaija, Apulannan Sipe ja Katja ahkeroivat uuden tuotannon parissa. Lopputuloksena oli vuonna 2010 julkaistu kappale Vapaa. Siitä tuli iso hitti. Kaija Koo oli jälleen relevantti myös suuren yleisön sekä musiikkipiirien silmissä.
- Voisin väittää, että onnistuin, Katja kehaisee Akille.
Katja koki työnsä tehdyksi. Kaija siirtyi yhteisymmärryksessä toiselle levy-yhtiölle, ja on sittemmin julkaissut toinen toistaan suositumpia hittejä. Katjan ja Kaijan välit ovat edelleen lämpimät.
- Emme pidä aktiivisesti yhteyttä, mutta olemme törmäilleet yllättävän paljon. Meillä on sama lempikahvila, jossa näen Kaijan aika usein, Katja paljastaa.