Peter Franzén elämästään tähtenä: Tämä asia pitää hengissä

Suomalaisnäyttelijä saa valita roolinsa ja elää tilallaan Ranskassa.
Helsingin Tennispalatsissa Peter Franzén ei ole tavallinen näky, mutta paikalle saapuessaan sitäkin tunnistettavampi.
Kansainvälinen huippurooli Viikingit-suurtuotannossa Norjan ensimmäisen kuninkaan, Harald Kaunotukan roolissa vuosina 2016−2020 täytti Peterin vuosikymmenten urahaaveen tulla kansainvälisesti tunnetuksi näyttelijäksi.
Samalla hän sai suuren kansainvälisen fanikunnan. Nyt viikinkiparta ja kasvotatuoinnit ovat tiessään ja Peter näyttää jälleen tutulta itseltään, karismaattiselta 53-vuotiaalta.

– Kyllähän Viikingit toivat tunnettuvuuden ihan uudelle tasolle. Ja nyt riittää tarjouksia erilaisiin barbaarien rooleihin, Peter naureskelee.

Nyt särmä ulkomuoto mukailee MTV:n uuden Konflikti-suurtuotannon roolia Suomen armeijan kapteenina. Kyseessä on suomalaisittain poikkeuksellisen toiminnallinen rooli kovaksikeitettynä ammattisotilaana.
– Monet näyttelijät joutuvat keksimään itsensä uudestaan, jos he eivät aina suostu ottamaan niitä samanlaisia rooleja kuin joku aiempi menestyksekäs. Itse olen kiinnostunut kaikenlaisesta tekemisestä ja olen onnekas, kun voin jo valita töitä, Peter sanoo vaatimattomasti.

Oman tilan antimilla
Peterin, puolisonsa Irina Björklundin sekä Diego-pojan perhe-elämä on Etelä-Ranskassa. Vuoristossa perheellä on oma tila.
– Olemme asuneet Ranskassa 11 vuotta, mutta kieli ei ole yhtään niin hyvällä tolalla kuin toivoisin, Peter nauraa mutta kertoo hoitavansa arjen kanssakäymisen ranskaksi.
– Niin siellä vain toimitaan, Peter muistuttaa.

Oma tila onkin varsin tuottoisa, sillä perhe saa jogurttinsa oman vuohen maidosta ja antimia riittää muutenkin kananmunista oliiviöljyyn ja hedelmiin. Tukikohta on siis mitä mukavin, kun ottaa huomioon, että molemmat perheen vanhemmista matkustavat pitkiä aikoja töiden perässä. Se on ollut perheessä täysin normaali tila jo pitkään.
Pitkä liitto
Alkujaan Peter ja Irina tapasivat 1996, ja he ovat ehtineet asua myös Yhdysvalloissa. Siinä missä moni taiteilijapari on karahtanut erokiville, on Peteristä ja Irinasta tullut tiivis joukkue.

– Tässä auttaa se, että vaimonikin on näyttelijä. Olemme löytäneet toisistamme sellaiset piirteet, joilla inspiroimme toisiamme. Minä tarvitsen elämässä aina jotain erilaista sisältöä, ja on hienoa, että on kumppani, joka inspiroi sitä etsimään, Peter mietti pitkää liittoa jo aiemmin Seiskan haastattelussa.

Peter ei aio himmailla elämässään jatkossakaan, vaikka ajatus Oscar-patsaasta saakin hänet vain nauramaan. Rima on silti korkealla.
– Haluan näytellä, kirjoittaa, ohjata! Haaveita pitää olla ja isoja sellaisia. Haaveet pitävät hengissä!