Pete Parkkonen avautui seksuaalisesta suuntautumisestaan - julkaisi kuvan seurustelukumppanistaan

Laulaja Pete Parkkonen, 31, yllätti faninsa tiistaina (21.12.) vastaamalla heidän kysymyksiinsä Instagram-tilinsä Tarinat-osiossa.
Eräs utelias kyselijä tiedusteli yksityiselämästään vaitonaiselta Peteltä voisiko tämä koskaan olla romanttisessa suhteessa miehen kanssa.
– En halua sulkea itseäni mihinkään tiettyyn laatikkoon, mutta tähän mennessä/tällä hetkellä en ole tuntenut vetoa samaan sukupuoleen, Pete vastasi kysymykseen.
Peteltä kysyttiin myös seurusteleeko hän. Pete vastasi kysymykseen julkaisemalla tarinoihinsa kuvan, jossa hän pitelee rannalla käsistä pitkään mekkoon sonnustautunutta kumppaniaan. Silhuetin perusteella kyseessä on nainen.
Pete lomailee parhaillaan Karibian saaristossa, jonne hän matkusti Atlantin yli -ohjelman kuvausmatkan jälkeen. Pete purjehtii ensi vuonna nähtävässä suoratoistopalvelu Discovery+:n ohjelmassa julkkisjoukon kanssa Atlantin valtameren yli.
Seksisymboliksiksin tituleerattu Pete kertoi vuonna 2018 Anna-lehden artikkelissa huhuista, joiden mukaan hän on biseksuaali. Asia nousi otsikoihin, kun hän totesi vuonna 2017 Ylen haastattelussa ihastuvansa sekä miehiin että naisiin.
- En puhunut mitään seksuaalisesta ihastumisesta, mutta sellaiseksihan se julkisuudessa vääntyi, Pete linjasi Annalle.
- Yhtäkkiä olinkin muka biseksuaalinen ja sain viestejä ihmisiltä, jotka onnittelivat minua rohkeudesta. Siinä sitten yritin selitellä, että kyllähän sitä voi ihastua miehiin ja naisiin ihan vain ihmisinä, vaikka olisi hetero, Pete summasi.
Petellä on vuonna 2013 syntynyt lapsi muusikko Johanna von Herzenin kanssa. Pari ei ole yhdessä. Johanna on kertonut Me Naiset -lehdelle suhteen alusta, jolloin Johanna oli 19-vuotias. Raskaaksi tulo tapahtui pian tapailun alettua.
– Se ei ollut millään tavalla suunniteltu juttu. Kaikki tapahtui aika nopeasti. Emme seurustelleet, ja olin tietoinen, ettei välillemme syntyisi parisuhdetta. Siinä ei ollut minulle mitään problematiikkaa, Johanna sanoi haastattelussa.