Perheenlisäystä tulossa?! Lauri Markkanen shoppaili Verna-rakkaansa kanssa Jyväskylässä!

Lauri Markkanen ja Verna Aho
Mainos
Mainos päättyy

Koripalloilija Lauri Markkanen, 23, nähtiin pari viikkoa sitten Jyväskylän Seppälän Prismassa ostoksilla puolisonsa Verna Ahon, 24, kanssa.

Aviopari oli ostoksilla ilman tammikuussa 2018 syntynyttä esikoispoikaansa Alvaria.

– Näimme Markkaset Prisman tavaratalossa leluosastolla. He saavat kulkea täällä Jyväskylässä rauhassa toisin kuin Chicagossa, Keski-Suomesta kerrotaan.

– Joko Vernan paidan alle oli piilotettu koripallo tai sitten perheeseen on tulossa lisäystä, silminnäkijä sanoo.

Verna on pitänyt yhtä Laurinsa kanssa lukiosta saakka, mutta toisensa he ovat tunteneet jo yläasteelta.
Verna on pitänyt yhtä Laurinsa kanssa lukiosta saakka, mutta toisensa he ovat tunteneet jo yläasteelta.
Mainos
Mainos päättyy

Suloinen kuva! Lauri Markkasen 2-vuotias Alvar-poika kannusti isäänsä kentän laidalla!

Väljähköissä vaatteissa Instagramissa viime aikoina näyttäytynyt Verna ei ole julkisesti vielä kertonut raskaudestaan, eikä sitä vahvista myöskään Laurin asioita Suomessa hoitava isä Pekka Markkanen.

– Ei ole minun asiani kommentoida tai vahvistaa näitä raskaushuhuja, Pekka muotoilee, mutta ei kiistäkään vauvahuhua.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan