Suloinen kuva! Lauri Markkasen 2-vuotias Alvar-poika kannusti isäänsä kentän laidalla!
Kolmatta kauttaan NBA:n Chicago Bullsissa pelaava koripalloilija Lauri Markkanen, 22, sai mieluisia kannustajia harjoitusotteluunsa Milwaukee Bucksia vastaan viime viikon maanantaina.
Laurin Verna-vaimo ja pian kaksivuotias esikoispoika Alvar olivat katsomossa kannustamassa Chicago Bullsia voittoon.
Suloinen Alvar-poika oli pukeutunut isänsä pelinumeron koristamaan Chicago Bullsin paitaan ja seurasi peliä jännittyneenä äitinsä sylissä.
Lauri teki pelissä 14 pistettä, mutta kannustusjoukkojen harmiksi Bulls hävisi ottelun Bucksille lukemin 112–122.
Lauri Markkanen paljastaa illan Yökylässä Maria Veitola -jaksossa - tuhansien eurojen vuokrakoti!
Lauri ja Verna Aho, 22, tapasivat toisensa jo yläasteikäisenä, ja he menivät naimisiin vuonna 2017. Nuoren parin onni täydentyi tammikuun lopussa 2018, jolloin heille syntyi esikoispoika Alvar.
Lauri on kertonut arvomaailmansa muuttuneen kertaheitolla ja reippaasti, kun hänestä tuli pienen poikavauvan isä.
– Sanoin aina, että koripallo on tärkein asia koko maailmassa. Kun perheenlisäystä tuli, aloinkin ajatella eri tavalla, Lauri kertoi pojan syntymän jälkeen.
Lauri ja Verna esittelivät hulppeaa Chicagon-kotiaan Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa helmikuussa. Perheen koti sijaitsee 30-kerroksisessa ylellisessä pilvenpiirtäjässä, ja he maksavat asunnosta vuokraa 6 400 euroa kuukaudessa.
Julkisuudesta huolimatta perhe on pyrkinyt pitämään elämänsä mahdollisimman normaalina.
– Kukaan ei käy kaupassa tai pese pyykkiä meidän puolestamme, Verna kertoi ohjelmassa.
NBA-tähti Lauri Markkasen arvomaailma muuttui: Koris ei ole enää tärkeintä!
Yhden ylellisyyden Lauri kuitenkin itselleen toivoisi. Hän uskoo vahvasti terveellisen ruokavalion voimaan, ja hänen toiveenaan olisikin henkilökohtainen kokki.
– Olen tarkka siitä, mitä syön. Olen lopettanut punaisen lihan ja maitotuotteiden syömisen, mutta vielä Verna ei ole saanut minua vegaaniksi.
Lauri on asunut perheensä kanssa Chicagossa vuodesta 2017 lähtien.