Paula Vesala ja näyttelijärakas Johannes Holopainen palasivat väsyneinä Los Angelesista Suomeen – salakuvat lentoasemalta!

Laulaja-näyttelijä Paula Vesala, 36, on viihtynyt Los Angelesissa jo pari vuotta. Myös näyttelijä Johannes Holopainen, 30, joka on yhdistetty Paulaan romanttisessa mielessä, paljasti hiljattain muuttaneensa Enkelten kaupunkiin. Johannes kuitenkin vältteli sanomasta lähteneensä rapakon taa rakkauden perässä.
– Minulla on Suomessa vielä kaikki asunnot ja muut, mutta elämä Losissa on hieno seikkailu. Tavoitteena on luoda siellä sellaiset kontaktit, että voin hakea rooleja myös ulkomaisista tuotannoista, Johannes kertoi Seiskalle aiemmin kevättalvella.
– Naisasioista olen supi supi, hän lisäsi.

Rakastavaiset lensivät viime viikolla Los Angelesista New Yorkin kautta Helsinkiin. Mukana oli myös Paulan ja hänen ex-miehensä, muusikko Lauri Ylösen yhdeksänvuotias poika Julius. Johannes vaikuttikin omaksuneen suhteessa myös isäpuolen roolin.
Lennon laskeuduttua Helsinkiin Johannes jäi taaemmas Juliuksen kanssa, kun Paula kiiruhti väijymään laukkuja hihnalta. Paulan kiiltävä bomber-takki käänsi katseita, mutta pitkän lentomatkan uuvuttamat kanssamatkustajat eivät tunnistaneet silmälaseissa ja ilman meikkiä ollutta tähtilaulajaa.

Johannes oli käynyt matkalla markkinoimassa Hevi reissu -elokuvaa festivaaleilla Teksasissa, mistä hän oli jatkanut Losiin. Siellä kaksikolla lienee ollut myös pienimuotoiset juhlat, sillä reissun aikana Johanneksen mittariin tuli 30 vuotta.
Paula Vesalan ja näyttelijärakkaan suhde syvenee – tuleva urheilutoimittaja-appiukkokin on tavannut!
Kaksikon Suomen-matkan syy jäi hämärän peittoon, sillä kummallakaan ei ole ainakaan tiedossa olevia projekteja kotimaassa.
Sekä Paula että Johannes olivat mukana Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntematon sotilas -elokuvassa, ja heidän välinsä lämpenivät kuvausten aikaan.
Aiemmin kaksikko on näytellyt yhdessä myös Syysprinssi-elokuvassa vuonna 2016.