Paula Vesalaan yhdistetty näyttelijä vaikenee naissuhteistaan - keskittyy musiikkiin ja näyttelemiseen: Olen vaikuttanut vuosia Laivaston monneissa!

Näyttelijä Johannes Holopainen, 29, tekee tähänastisen uransa suurimman roolin Tuntematon sotilas -elokuvassa. Hän näyttelee miljoonarajan rikkoneessa elokuvassa Kariluotoa.
- Nyt tavoittelemme toista miljoonaa. Onhan se huikea juttu, että elokuva kerää tuollaisen määrän katsojia. Elokuvan tekeminen oli minulle iso kokemus. Pääsimme antamaan kaikkemme fyysisesti ja henkisesti, Johannes Holopainen kertoi Seiskalle Jättekiva-tv-sarjan kutsuvierasensi-illassa.
Hän paneutui sota-ajan tarinoihin ennen Tuntematon sotilas -elokuvan kuvauksia.
- On tärkeää ymmärtää, mitä meidän isovanhempamme ovat käyneet läpi ja miten se on vaikuttanut maahamme. Väistämättä mietin, miten omien isovanhempien kokemukset ovat vaikuttaneet vanhempiini ja sitä kautta minuun. Keskustelin sukulaisten kanssa sodasta, Johannes toteaa.
Tuntematon sotilas -elokuvan ensi-illan alla Johannes yhdistettiin romanttisessa mielessä Paula Vesalaan. Johannes kuitenkin vaikenee suhde-elämästään.
- Naisasioista olen supi supi, Johannes naurahtaa.
Vuonna 2013 Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuneella Johanneksella on yksi päärooleista pian ensi-iltansa saavassa Hevi reissu -elokuvassa. Hän lentää ensi viikolla markkinoimaan elokuvaa Teksasiin elokuvafestivaaleille, jossa elokuva saa maailman ensi-iltansa.
- Itse näin sen eilen ensimmäistä kertaa kankaalta. Se ei kerro pelkästään hevimusiikista, vaan tarina vilpittömyydestä ja itseensä uskomisesta.
Roolihahmonsa tavoin Johannes on tehnyt aina musiikkia.
- Kavereiden kanssa tehdään musiikkia. Olen solistina sellaisessa tanssiorkesterissa kuin Laivaston monnit. Yhtye on ollut kasassa soittokunta-ajoista lähtien.