Palkittu sotasankari Hannes Tuovinen, 97, pääsi verestämään rintamamuistoja – ”Näkö on varmaankin vielä hyvä”
Vihdin Nummelassa asuva sotaveteraani Hannes Tuovinen, 97, yllätettiin, kun hänet valittiin Jouluiloa-juttusarjaan.
Hanneksen oli vaikea keksiä mieluista lahjaa, kun mitään tavaraa ei oikein tarvitsisi enää. Parin päivän tuumaustauon päätteeksi keksi Hannes yhden asian.
– Telkkari on kyllä vanha, siitä ei näy enää kaikki kanavat, ja teksti-tv näkyy niin pienellä, Hannes selvitti nöyrästi.
Verkkokauppa.com innostui Seiskan tempauksesta kuultuaan ja päätti lahjoittaa sotasankarille 55-tuumaisen television.
Kuin sattumalta, ensikäynnistyksen hetkellä televisiossa oli parhaillaan menossa sotaelokuva.
– Konekiväärin ääni, tuon minä tunnistan, Hannes tuumaa.
Sotaveteraani Hannes Tuovinen, 97, sai iloisen jouluyllätyksen: Vihdoin näen teksti-tv:n
Ääni tuli tutuksi myös viime vuonna, kun Puolustusvoimat kutsui Hanneksen Helsinkiin Santahaminan varuskuntaan ampumaharjoituksiin. Toisin kuin jatkosodassa, 50 kiloa painavaa Maxim-konekivääriä ei tarvinnut nyt kantaa itse.
Muutaman harjoituslaukauksen jälkeen Hannes tykitti tauluja kumoon 150 metrin etäisyydeltä. Haaveena olisi, että kutsu ampumaan tulisi uudestaankin. Vaikka konekiväärin takia Hannes menetti sodassa toisesta korvasta kuulonsa, olisi ampuminen yhä mieluisa harrastus.
– Näkö on varmaankin vielä hyvä, kun osuin tauluun, Hannes arvelee.