
Pääministeri Sanna Marin kuittaa yöbilekohun Facebookissa: ”Olen pahoillani” – entiset ministerit kummeksuvat virkapuhelinsotkua, Bile-Ilmari riensi puolustamaan
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) illanvietto korona-altistuneena helsinkiläisissä yökerhoissa rikkoi heittämällä kansainvälisenkin uutiskynnyksen.

Korona-altistus oli yksi seikka, mutta suurempi mekkala nousi tärkeästä virkapuhelimesta. Miksi kummassa Suomen pääministeri ei ollut virkaviestien tavoitettavissa bileiltana, vaikka ohjesäännön mukaan pääministerin nimenomaan pitäisi olla? Sanna Marin itse päivitti tilannekuvan Facebookiin maanantaina (6.12.) illansuussa. Sanna kertasi, että sai tiedon korona-altistuksesta, mutta käsitti valtiosihteerin antamasta selostuksesta, ettei eritystoimia tarvita. Sanna myös selitti, vielä kerran, että hänellä oli mukanaan yksi työpuhelin, josta hänet oli saatu kiinni. Valtioneuvoston tilannekeskuksen koronaviestit löytyivät tärkeästä ministerikännykästä vasta bileiden jälkeisenä aamuna.
Vaikuttaa siltä, että Sannan antama selitys ei ole täysin vakuuttanut kollegoita. Esimerkiksi aikanaan ministereinä toimineet kansanedustajat Päivi Räsänen (kd) ja Paula Risikko (kok) kertovat Ilta-Sanomille, että määräysten mukaan ”ministerin virkakännykän pitää olla aina mukana, eikä sitä pidä laittaa äänettömälle edes yöllä”.
Jos vaikka Suomea kohtaisi suuronnettomuus tai terroriuhka, kyseinen virkakännykkä toimittaisi viestin tilanteesta ministerille, vaikka aamubileiden jatkoille. Helsingin Sanomissa oikeusoppineet puolestaan uumoilivat, että Sanna saattoi rikkoa ministereitä velvoittavia toimintaohjeita.
Oman kortensa soppaan tuo Sannan bestis eduskunnasta, kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.). Mies profiloitui syksyllä niin sanotun Kesärannan bilekohun ja boomerikohun myötä. Bile-Ilmari sanoo MTV:lle, että ”Tämä on myös vahva ja hyvä viesti ihmisille siitä, että ottakaa rokotetta ja sitä kautta pysytte elämään normaalisti ja elämä jatkuu”. Lausunnolla mies tarkoittaa, että pääministeri tai kuka tahansa tuplarokotettu voi bilettää koronapassin kanssa turvallisesti.
Sanna Marinin osalta bilekohu ja virkakännykkäsotku tuskin ovat kuitenkaan vielä taputellut, vaikka hän on kuinka asiaa somessa selvittänyt.
Torstaina 9.12. luvassa on nimittäin Eduskunnan kyselytunti, jolloin kansanedustajat saavat esittää kysymyksiään hallitukselle. Olisi perin outoa, että aihe ei nousisi suuressa salissa esille, televisiokameroiden käydessä.