Onnellinen loppu! Turun koiranpentu palautettiin kotiin

Onnellinen loppu! Turun koiranpentu palautettiin kotiin

Pikkuruinen "jääkarhu" oli varastettu oikealta omistajaltaan.

Mainos
Mainos päättyy

4. syyskuuta Turussa nähtiin epätavallinen tilanne, kun kauppaan jätettiin alle luovutusikäinen koiranpentu. Koira päätyi kaupan työntekijöiden avustuksella poliisin huostaan, kun sitä kuljettaneella henkilöllä ei vaikuttanut olevan "edellytyksiä huolehtia eläimestä".

Pikkuruista koiranpentua ihasteltiin ja sen kohtaloa kauhisteltiin laajasti mediassa, ja uutinen jääkarhua muistuttavasta karvapallosta kiilasi monen lehden luetuimpiin uutisiin.

Koira, jonka rotua tai ikää ei osattu tuolloin arvioida, toimitettiin eläinhoitolaan, jossa sen kerrottiin toipuneen rankasta kokemuksestaan. Sittemmin ikä-arvioksi ilmoitettiin nelisen viikkoa.

Tänään torstaina (7.9.) Lounais-Suomen poliisilaitos tiedotti, että pentu oli kuin olikin alunperin varastettu.

Mainos
Mainos päättyy

Turussa hylättiin kauppaan pieni koiranpentu - söpöysvaroitus!

Tiedotteessa kerrotaan koiranpennun olleen päihtyneen miehen hallussa. Kaupan henkilökunta oli suostutellut miehen luovuttamaan pennun heille.

Koiran oikea omistaja otti yhteyttä poliisiin, ja omistajuuden varmistuttua pikkuinen palautettiin kotiinsa. Koira oltiin varastettu omistajalta lauantaina 2.9.

Rikoskomisario Tommi Kosunen kertoo tiedotteessa, että tapausta tutkitaan rikosnimikkeillä varkaus ja eläinsuojelurikkomus. Kahta henkilöä on kuulusteltu epäiltynä rikoksista.

– Poliisi pyrkii tutkinnassa selvittämään vielä myös muun muassa sen, miten koiran hyvinvoinnista huolehdittiin anastuksen jälkeen, Kosunen sanoo.

Esitutkinnan jälkeen asia on tarkoitus saattaa syyteharkintaan syksyn aikana.

Mainos
Mainos päättyy

Karkasiko kuningas Kaarle Kustaan seuralainen? Erikoinen tilanne tallentui kuviin

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan